Minä lähden Pohjois-Karjalaan, vaihdan farkut verkkarihousuun

Pitää täysin paikkansa. Matkani tois pualt jokkee kohti Joensuuta on startannut, verkkarit jalassa. Istun junassa harvinaisen onnellisena, matkalla Korisliigan kuudenteen finaaliin, raiteita vielä jäljellä noin 550 km. Aika muistella menneitä, hienoja muistoja upeaa joensuulaisseuraa vastaan.

Karvas Cup-tappio, Kyrön pöljäpäivä ja payback

Ensimmäiset muistot Joensuusta ajoittuvat vuoteen 2002. Pääsin nuorena poikana Honkaan töihin koriksen paraatipaikoille. Työpaikka oli hankittu aiemmin kevään mestaruusjuhlissa, baaritiskillä, missäs muualla. Vielä edellisellä kaudella olin vetänyt Hongan fanitoimintaa ja olinkin yhtäkkiä kiinni unelmaduunissa. Ensimmäinen työtehtäväni kesällä 2002 oli setviä mestaruusjuhlien kuittipino. Sohlbergilla kun oli tapana olla äärimmäisen avokätinen myös faneja kohtaan ja pino oli sen mukainen. Tarkalleen ottaen mestaruusjuhlien ravintolalasku oli muistaakseni noin 25.000€.

Mika Sohlbergin johtama ja Mihailo Pavicevicin valmentana Honka dominoi koriskenttiä. Jos Sohlberg halusi jonkun pelaajan, hän myös osti sen. Yksi parhaista ystävistäni, Jukka Matinen, myytiin edellisen kauden päätyttyä Bundesliigaan ja joukkue uusiutui. Honka lähti silti kauteen ennakkosuosikkina yhdessä Katajan kanssa, jälleen kerran.

Etenimme Joensuussa pelattavaan Suomen Cupin Final Fouriin tammikuussa 2003. Semifinaali-vastustajaksi asettui kotijoukkue Kataja. Timo Heinosen käskyttämä Kataja oli hurja nippu. Orkesteria johtivat Kouvolasta Joensuuhun siirtyneet Jukka Toijala ja Sami Laaksonen, jotka olivat kapellimestaroineet Hongan nurin aiemminkin, mm. finaaleissa 1999.

Ottelutaktiikassamme oli yksi selkeä linjaus, Mikko Kyrö sai heittää kaukaa juuri niin paljon kuin haluaa. Muista ei juurikaan autettu, mutta Kyrön sai jättää vapaaksi. Kuinkas sattuikaan, Kyrölle osui pöljä päivä. Kyrö nakkeli kolkkia katon ja oksan kautta säkkiin Joensuun urheilutalon yhtyessä huutomyrskyyn ja turpaan tuli. Silti, edelleen pelaisimme samalla taktiikalla, terkut Kyrölle 🙂 Ottelun jälkeen melko voimakastahtoinen Pavicevic kysyi minulta, että monelta meidän lentokoneemme lähtee tänään kotiin. Sanoin, että kone lähtee vasta huomenna, kun oli tarkoitus pelata finaalissa. Pavicevic ei tästä kovin paljoa pitänyt ja sanoi kirjaimellisesti seuraavat sanat vasta 24h kuluttua Helsinki-Vantaan lentokentällä: ”Practise tomorrow morning ten o’clock.”

Vaikka tappio ottikin aivoon, vaihdoimme vapaalle ja olimme voitokkaita Joensuun yöelämän keskipisteessä, hotelli Kimmelin yökerhossa. Ei oltu köyhiä eikä kipeitä.

Muutaman kuukauden päästä tuli payback time ja finaalit Katajaa vastaan. Niputimme Katajan voitoin 3-1 ja kausi päättyi mestaruusjuhliin. Ilmiliekeissä ollut, finaalien MVP:ksi palkittu Heikki Zitting oppi yhtäkkiä heittämään, Olli Nikitin otti suurta johtajuutta ja Susijengin nykyinen kapteeni, silloin 18-vuotias Shawn Huff pelasi hurjat finaalit. Kun joukkueessa oli vielä menestyksen takuukaksikko Hemdahl-brothers ja yksi kaikkien aikojen jenkeistä, Marcus Grant, oli homma taputeltu.

Mestaruus karttoi Katajaa, kunnes Rannikko tarjoili hopeatoffeeta

Seuraavan kerran miekkailimme Katajaa vastaan finaaleissa keväällä 2012, tällä kertaa Nilan Bisonsin kanssa. Vastassa oli jälleen Jukka Toijala, tosin tällä kertaa Toikka istui penkin päässä valmentajana.

Onnistuimme Biisonien kanssa ryöstämään kotiedun ja kausi päättyi liigadebytantin sensaatiomaiseen mestaruuteen voitoin 3-1. Harvoin on ollut paska fiilis kätellä vastustajia mestaruuden jälkeen, silloin oli. Se tuska, joka finaaleista pelkästään hopean kanssa ulos kävelleestä Katajasta paistoi, sitä ei ollut kiva katsoa vierestä. Kevääseen 2015 mennessä Kataja oli ollut finaaleissa kuusi kertaa, tuloksena aina hopeaa.

Sivuhuomiona muuten: Toikka valmensi juuri joukkueensa Romanian liigan finaaliin ja Biisonit mestaruuteen johdattaneen Martin Zenon joukkue on voiton päässä samaisista finaaleista, tsemit sinne!

Tuli kevät 2015, finaalit Kataja vs. Bisons. Kyseessä oli väsyneen ja superväsyneen kohtaaminen. Bisons urakoi kauden aikana yli 80 matsia, joista mm. Antto Nikkarinen sivalteli oivaa blogitekstiä.

Kataja lähti finaaleihin kotiedun turvin, jälleen kerran. Toisessa finaalissa tasoitimme Turun HK Areenassa sarjan 1-1 ja Katajan iso jenkki, Tom Knight, loukkaantui ja hänen kautensa oli ohi. Näin Katajan penkin ilmeet, että ei kai nyt jumalauta tässä käy taas näin. Vaikka voitosta pelataankin, tunsin Katajaa kohtaan suurta myötätuntoa. Mahtavaa työtä tehneen organisaation seitsemännet finaalit, alla kuusi hopeaa ja avainpelaajan loukkaantuminen karmeimpaan mahdolliseen paikkaan. Vaihdoimme muutaman sanan Jukka Törmälän kanssa ja aina niin viilipyttymäisestä herrasmiehestäkin välittyi aika suuri vitutus, varsin ymmärrettävästi.

Toki, Biisoneiltakin oli sivussa Matti Nuutinen, Ville Mäkäläinen ja Martin Zeno pelasi käytännössä yhdellä jalalla. Silti, Katajan pelisysteemin kannalta ison miehen loukkaantuminen oli karmiva isku, lähes kaikki kuviot juostiin hänen ja Teemu Rannikon kautta.

Kolmannessa finaalissa Biisoneilla piti olla suhteellisen helppo työ ottaa ryöstö Joensuusta ja ratkaista finaalisarja kotona. Mutta mutta… Pekka Salmisen käskyttämä Kataja ei antautunut. Esiin astui Tommi Huolila, joka nosti tasoaan uskomattomalla tavalla ja paikkasi Knightin jättämän aukon. Sarja eteni ratkaisevaan vitospeliin ja Joensuuhun.

Bisons johti ratkaisevaa finaalia 69-59 ja jälleen näytti, että Katajalle jää käteen häviävä arpa. Joukkue, jota johtaa Suomen kaikkien aikojen älykkäin pelaaja, Teemu Rannikko, tuli vielä kerran. Kataja punnersi tasoihin ja nousi mestaruuteen Rannikon äärivoimakkaalla tahtokorilla. Olen muuten melko moneen kertaan kiusannut itseäni ja katsonut sitä koria.

Mestaruuden ratkettua oli harvinaisen sekava tunnelma. Suurin osa joensuulaiskatsojista tuuletti, muutama hassu vittuili allekirjoittaneelle oikein huolella ja availi katsomosta vuosien hopea-patoutumiaan. ”Miltä nyt tuntuu, Valavuori”, kuului yksi huuto. Teki mieli vastata, mutta kun en osannut. Ei ollut mitään tietoa miltä tuntuu. Näytin vaan peukkua, he olivat ansainneet sen kaiken, juhlan ja tunneskaalan, jonka vain urheilu voi tarjota. Ennen muuta tuntui hienolta onnitella Katajan taustahahmoja ja Pistooli-Pete Virtasta enemmän kuin ansaitusta palkinnosta. Vihdoin Katajasta oli tullut Suomen mestari. Samalla sitä oli todella ylpeä jokaisesta Biisonista ja loimaalaisfaneista, jotka seurasivat joukkuettaan jokaiseen mahdolliseen kolkkaan. Pelaajiemme puolesta tuntui todella perseeltä. Kiitos muuten Siitosen Petelle, avitit kotimatkaamme merkittävällä tavalla. Tuikku murheeseen 🙂

En ole kenties koskaan kokenut yhtä tyhjää tunnetilaa, ei ollut mitään sanottavaa kenellekään. Minulla ei ollut hajuakaan miltä tuntuu olla osana häviämässä finaaleita. Junnuissa juhlimme aina mestaruuksia, kuten myös Hongassa. Nyt oli tarjolla hopea-toffeeta, kirjaimellisesti, sillä yksi Kataja-fani muisti minua kokonaisella laatikolla hopea-toffeeta. Se otettiin kohteliaasti vastaan.

Tyhjä tunnetila jatkui päivä, viikkoja. Minkä tahansa some-kanavan avasin, aina ensimmäisenä tuli vastaan entinen junnuvalmentaja Salminen kultaisen kypärän kanssa tai Rannikko Pantteri-patsaan kanssa. Toki, olin muutenkin aivan finaalissa, kuten varsin moni meistä Biisonien taustoista. Neljä vuotta oltiin revitty itsestämme kaikki mahdollinen ja mahdoton seuran eteen, takki oli totaalisen tyhjä. Kaikki heijastui myös pelaajistoon, jotka olivat tehneet enemmän kuin oman työnsä. Se tunne ja vuosien voimalataus, jolla pieni yhteisö oli painanut eteenpäin, siitä oli akku loppu.

Jälkikäteen ajateltuna on helppoa todeta, ettei mestaruuskaan olisi mitään muuttanut. Pienestä joukosta oli imetty aivan kaikki mehut ja hieno matka oli muuttunut henkilökohtaiseksi painolastiksi, joka rassasi ja sai lähes päivittäin mielen melko matalaksi. Koris ei ollut enää millään tasolla kivaa ja aiemmin niin rakas, mutta lähes kaiken vapaa-ajan vienyt oto-pohjainen toiminta tarjosi ilon sijasta lähinnä tuskaa. Taustajoukoissamme tapahtui itse kullakin melkoisia siviilielämän muutoksia, joita tullaan tuskin koskaan sen enempää availemaan, eikä korikselle vaan enää riittänyt samalla tavalla aikaa.

No lähtipäs tarina syville urille… Palataan sitten päivän tarinaan, kahteen loistotyötä tehneen seuran, Vilpas Vikingsin ja Joensuun Katajan kohtaamiseen. Samalla kun tässä näppäilen niin Suomen seksikkäin uutisankkuri, A-J Sipilä, kertailee vieressä omia tähtihetkiään korisparketeilla. A-J oli muuten armoton heittotykki, mutta ikä on tehnyt tehtävänsä. Yrittää väittää tuossa vieressä kiven kovaa, että he hävisivät Hongalle vuoden 2003 Cup-semeissä. Kerroin, että hävisivät Vilppaalle. Ei ole kuulemma mahdollista 🙂

Ratkeaako mestaruus tänään?

Kenties ratkaiseva Korisliigan finaali numero kuusi starttaa Mehtimäen pyhätössä klo 17:00. Sarja on ollut mieletön, joka suuntaan. Oli hyvin lähellä, että sarja olisi mennyt 4-0. Oli hyvin lähellä, että Vilpas johtaisi sarjaa 3-2. Finaalisarja on ollut juuri niin mielenkiintoinen ja tapahtumarikas kuin sopii toivoa. Kun pelilliseen puoleen vielä lisätään Vilppaan edellismatsin järjettömän kova voitto ilman kahta tähtipelaajaa, Ojalaa ja Statenia, voidaan todeta, ettei tämä tästä parane. Itse olin nimittäin aivan saleteissa, että Kataja nostelee Pantteria jo Salossa rampautunutta Vilpasta vastaan.

Uskoisin, että Kataja laittaa tänään yleisörekordinsa uuteen uskoon ja painelee pitkälti yli 3500 katsojan. Salostakin on tietojeni mukaan tulossa kaksi suurta bussilastillista paikan päälle, joten tunnelma on vähintäänkin katossa. Toivotan onnea molemmille joukkueille ja nautin taas koriksesta täysin rinnoin.

Jos mestaruus ratkeaa tänään, menee Joensuu sekaisin. Jos mestaruus ei ratkea tänään, nähdään huomenna Salossa Game 7. Näin katsojan kannalta molemmat vaihtoehdot sopivat varsin hyvin. Yhden ohjeen annan molemmille jengeille: Nauttikaa näistä hetkistä, jokaisesta sekunnista, ne ovat todella ainutlaatuisia. Jotkut eivät saa koskaan kokea mitään vastaavaa, olette etuoikeutettuja.

Kun tämä juna saapuu Pohjois-Karjalaan, vaihdan verkkarihousut farkkuihin ja pikkutakkiin ja vietän mahtavan korispäivän lukuisten frendien ympäröimänä. Nyt saa vi**u naattia.

 

Katso myös