Filtteröidään oikea elämä piiloon

Mä kirjoitin edellisessä blogipostauksessani siitä, kuinka en ole vieläkään oppinut ottamaan omia virheitäni vastaan niin, kuin toivoisin.
Eilen mä myös vastasin Instagramin storyssani kysymykseen: mitä mä kadun? Mun vastaus kuului, että en mitään. Tiedän tehneeni paljon virheitä, mutta jutun juju on siinä, että mä olen oppinut jokaisesta jotain arvokasta.

Tänään mä haluaisin puhua vielä vähän lisää tuosta aiheesta.
Siis virheistä.
Pelottavista, kamalista virheistä.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Joka ikinen meistä tekee virheitä, piste. Kukaan ei tästä elämästä virheettömästi suoriudu.
Tämä onkin ensimmäinen asia, joka meidän pitäisi muistaa. Päivänselvä asia, joka unohtuu hyvin usein siinä vaiheessa, kun joku toinen tekee virheen ja me muut päästään sillä herkuttelemaan.

Virheiden ei pitäisi olla pelottavia, kamalia ja pahoja.
Meidän ei pitäisi elää elämäämme väistellen ja vältellen virheitä ja harkiten jokaista liikettämme niin, ettei yhdellekään erehdykselle olisi koskaan sijaa.
Virheitä tapahtuu ja niitä kuuluukin tapahtua.
Niiden jatkuva pelkääminen ja pakoileminen ei tuo mitään muuta, kuin turhaa stressiä, ahdistusta ja ikäviä fiiliksiä.

Sillä mistä muusta me muka opittaisiin elämää, ellei virheistä?

Mä kuitenkin tiedän, että virheet on usein mörköjä joita me ei haluta kohdata.
Mielummin  jätetään jotain sanomatta tai kirjoittamatta, riski ottamatta tai asioita tekemättä ja pysytään tutulla, tasaisella maalla.
Me jätetään asioita kokematta ja oppimatta vain sen vuoksi, että me pelätään.
Oikeasti me ei edes pelätä niitä virheitä -me pelätään muiden reaktioita.
Moni meistä kestäisi kyllä omat virheensä ja ottaisi riskin, ellei pelko kaikkien muiden reaktioista olisi niin suuri.

Somen aikana tästä on tullut erityisen julmaa.
Yksi virhe väärässä kohtaa ja sä olet silmänräpäyksessä kaikkialla, kaikkien huulilla ja riepoteltavana.
Mikä pahinta- tämä yksi pieni virhe ei kohun laantuessa suinkaan unohdu ja katoa, vaan se voidaan kaivaa esiin vielä pitkienkin aikojen kuluttua.
Kun se kerran on netissä, on se siellä aina.
Ensi kerralla tehdessäsi pienenkin virheen sä voit olla varma, että se edeltäväkin lyödään päin sun kasvoja.
Aina uudelleen ja uudelleen.

Tämä saa meidät suojautumaan.
Ulospäin kaiken täytyy näyttää täydelliseltä ja ennen kaikkea haavoittumattomalta.
Jokaista kuvaa, lausetta ja sanaa täytyy miettiä miljoona kertaa uudelleen, ettei kukaan vain voisi tarttua mihinkään.
Vaikka oma ajatus olisi pelkästään hyvää ja kaunista, huolettomasti muotoiltuna ja pienimmänkin roson näkyessä saadaan lähes mistä tahansa väännettyä pahaa ja rumaa.

Tämä aiheuttaa myös sen, että somessa me ollaan usein ”feikkejä”.
Jos sä olet aito, oma itsesi sä asetat sen aidon, oman itsesi alttiiksi kaikelle tälle.
Sä asetat koko persoonasi, sydämesi ja sielusi siihen kaikkien eteen, odottamaan sitä, että tilaisuuden tullen ne revitään riekaleiksi.

Jos sä taas suojaudut, filtteröit ja harkitset, sä olet suojassa. Et ehkä kokonaan mutta ainakin osittain.
Kun sä pidät sen kaikkein aidoimman itsesi suojassa kauniin kuoren alla, on virheetkin helpompi piilottaa.
Vaikka jotain sattuisi, sä olet suojassa ainakin osittain.

Niin, me filtteröidään itsemme suojaan.

Yksi asia jonka mä olen huomannut on se, että usein meistä ne kaikkein kovaäänisimmin muiden epäaitoutta, filtteröintiä ja ”kaunisteltua” elämää somessa kommentoivat ovat myös niitä, jotka päästessään kiinni pienimpäänkin haavoittuvaiseen kohtaan ovat valmiina tuhoamaan kaiken, mihin ylettyvät.
Ilkeät kommentit, screenshotit ja meemit ovat kaikkialla samalla sekunnilla, kun joku ”sometähti” paljastuu ihmiseksi inhimillisine virheineen.

Sitä vaan, että ensikerralla jonkun toisen tehdessä virheen vedä syvään henkeä ja mieti:
Mitä, jos mä olisin itse tuossa tilanteessa?

Sillä kyllä säkin niitä virheitä teet.

<3 Anniina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *