Huolehdi siitäkin, joka jaksaa

Kun mä kirjoitin tulevasta / meneillään olevasta pitkästä työputkesta, mä sain muutamia viestejä siihen liittyen.
Useimmat niistä olivat tsemppiviestejä, ”tiedän tunteen” -viestejä ja muutamia muita. Jokaisessa kuitenkin toistui yksi muistutus: muista levätä!

Totta tosiaan, siitähän mä aina itse toitotan. Levon tarpeesta, omasta ajasta, hyvistä yöunista ja tasapainosta.
Mitäs sitten, kun työpäivät venyvät toisensa jälkeen yli kymmeneen tuntiin ja viikonloppuna tehdään kolmen päivän aikana lähemmäs neljäkymmentä tuntia töitä?
Sunnuntaina sitten illalla nukkumaan rättiväsyneenä, jotta maanantaina jaksaa tehdä töitä.
Tänään on se maanantai ja mä istun koneella nyt kahdeksatta tuntia tälle päivää.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Vielä pitäisi soittaa pari puhelua, maksella vähän laskuja ja ehkä tehdä illalla vielä pari lisätuntia -jos nyt ruokatauon tässä välissä pitäisin..
Huominen tulee olemaan samanlainen päivä, sillä teen myös keskiviikon työt joita en ehdi tekemään keskiviikkona, sillä vietän päivän erään TV-sarjan kuvauksissa.
Torstaina mä taas teen sekä torstain että perjantain työt, käyn illalla kuvauksissa ja valmistaudun vielä yön pikkutunneilla perjantain kuvauksiin.
Entäs se lepo?

Eihän siitä kauaa ole, kun mä juuri lepäilin .. yli viikko sitten lauantaina hetken muistaakseni.

Okei, kuulostaa aika hullulta omaankin korvaan nyt, kun sen kirjoittaa ylös.
Mä olin varautunut tähän työputkeen, tiedän jaksavani tämän hyvin ja myös lepääväni heti, kun siihen tulee mahdollisuus.
Mä tunnen tänä päivänä omat rajani ja osaan laskea niiden varaan.
SILTI mä olen kiitollinen niistä pienistä muistutuksista, sillä ne kertoo, että musta välitetään.

Mä en valita väsymystä somessa, huokaile pitkiä päiviä tai sitä, kuinka mulla on liikaa töitä. Mä olen itse ne itselleni ottanut ja haluan tehdä ne.
Somessa mä kerron niistä hyvistä puolista. Siitä, kuinka kiitollinen mä olen saadessani tehdä töitä ja kuinka mä nautin monesta jutusta missä saan olla mukana.
Se on totta.
Silti mä saan noita muistutuksia ja se ei saa mua ärsyyntymään tai turhautumaan,  ainoastaan hymyilemään.

Noi viestit ja sanat kertoo sen, että mun ympärillä on ihmisiä jotka huolehtii.
Ihmisiä jotka tukee, ymmärtää, tsemppaa ja samalla pitää mun jalat maassa.
Niitä tyyppejä, jotka kertoo, että mä oon hyvä ja mä teen parhaani ja se riittää.
Vaikka mä kerron muistavani omat rajani ja jaksavani, nää tyypit varmistaa silti.

Se on oikeaa välittämistä.
Kiitos, että olette olemassa. 🙂
Huolehtikaa kaikista tyypeistä. Niistäkin, jotka näyttää aina jaksavan!

Kuva: Roosa Palokangas Photography

<3 Anniina