Hyvän mielen päivä

Mä taidankin taas kirjoittaa vain päivästäni ja siitä, mikä teki mulle erityisen hyvän mielen tänään.
Tänään mulla oli vapaapäivä, jonka aloitin juoksemalla urheilupuistoon tekemään HIIT – treenin aurinkoisessa ilmassa ja sen jälkeen kipitin takaisin kotiin.
Tein ruokaa, laittauduin ja lähdin hoitamaan asioita. Kiertelin kaupoilla hankkimassa muutaman jutun tulevaa reissua varten sekä jotain pientä Riinan synttäreitä varten viikonlopuksi. 😉

Sen jälkeen lähdin bussilla kohti Konalaa, sillä jostain syystä tuntemattomasta eräs postipakettini on eksynyt KONALAN postiin..
Pääsin yhden pysäkin välin ja huomasin, että ulkona alkaa tulla kaatamalla vettä. Tein nerokkaan ratkaisun ja hyppäsin ensimmäisellä pysäkillä ulos ja juoksin kotiin. En nimittäin halunnut kävellä Konalassa kilometrin matkaa pysäkiltä postiin ja takaisin sateessa. Juostuani kaatosateessa kotiin ja saatuani oven kiinni perässäni pilvet tietysti päättivät kadota ja aurinko tuli takaisin. Arvatkaapa, lähdinkö uudelle paketinhakureissulle… no en. Vielä pari päivää aikaa ennen kuin kyseinen paketti lähtee takaisin lähettäjälleen. Hupsista.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Mikä mulle teki sen hyvän mielen, oli seuraava asia : törmäsin shoppaillessani isoon koululaisporukkaan joka oli pystyttänyt pienet ”myyjäiset” keskelle kauppakeskusta. Koululaiset olivat jotain ala-asteikäisiä, veikkaisin 5-6 luokkalaisia. Heillä oli menossa yrittäjyysprojekti, jossa he olivat perustaneet pieniä yrityksiä ja myivät erilaisia itse tekemiään tuotteita, kuten esimerkiksi simaa, leivonnaisia ja saippuaa. Mä törmäsin tähän joukkoon, kun kolme tyttöä pysäytti mut myydäkseen mulle saippuaa.
Nää pienet yrittäjät oli NIIIN ihania ja niin täynnä intoa, että vaikka olin kiireinen, mun oli pakko lähteä nostamaan rahaa voidakseni ostaa tytöiltä heidän itse tekemiään pieniä saippuoita ja ”kylpypommeja” .

Olisin halunnut ostaa jotain joka ikisestä pöydästä, sillä kaikki myyjät olivat niin innokkaita ja hymyileviä, että mun sydän suli ihan täysin. Mulla tuli vaan ihan ihan superhyvä mieli, kun mä katselin heidän tekemistään ja sitä, kuinka kohteliaita ja ystävällisiä he olivat kaikille ihmisille.
Mä en kestä! 😀 Mun päivästä tuli niin hyvä.
Kiitos ihanat, pienet yrittäjät!

Ai niin, yksi asia joka kertoo sataprosenttisen varmasti kesän tulosta. Se, että mun asussa ei tänään ollut mitään mustaa.


<3 Anniina