Ihana, kamala sosiaalinen media

Mä haluan kirjoittaa vielä aiheesta, jota saatoin sivuta hieman aikaisemmissa postauksissani syventymättä siihen kuitenkaan enempää.
Nimittäin siitä, miten muutama päivä supervähällä sometuksella vaikutti muhun.

Aloitetaan siitä, että tavallisesti mä vietän suurimman osan päivästäni puhelin kädessä sekä nykyään hyvin suuren osan päivistä myös tietokoneella istuen. Ja usein vielä puhelin kädessä samaan aikaan.
Sosiaalinen media on mun harrastus, työ ja päiväkirja. Siellä mä ilmaisen itseäni, seuraan ystäviäni ja mua inspiroivia ihmisiä, jaan kokemuksiani kuvina ja teksteinä sekä videoina. Mä pidän itseäni onnekkaana, että saan tehdä suureksi osaksi myös työni sosiaalisessa mediassa eri muodoissa. Somesta on tullut mulle elämänkumppani melko lyhyessä ajassa ja se on osa mun elämää lähes koko ajan paitsi nukkuessa.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Sosiaalinen media on kuitenkin myös se, joka saa mut toisinaan valvomaan illalla liian myöhään, repimään hiuksia päästä blogi- ja kuvatekstejä miettiessäni ja keskittymään toisinaan ihan liikaa kaikkeen siihen mitä se pitää sisällään oikean elämän ja oikeiden hetkien sijaan. Huonoina päivinä se saa mut turhautumaan ja ahdistumaan enemmän kuin mikään muu. Toisinaan se saa mut silottelemaan asioita ja valikoimaan sanojani, tuijottamaan tykkäyksiä ja seuraajamääriä ja käyttämään ihan liikaa energiaani näihin asioihin.

Kun mä olin Barcelonassa, mä tulin takaisin mukanani kamera, jota en ollut ottanut laukustani esiin koko matkan aikana. Puhelimessanikaan ei ollut yhtään julkaisukelpoista kuvaa. Muutaman storyn olin julkaissut Instagramiin ja Snapchattiin, mutta yllättävän vähän niitäkään. Tuntui kuin mä olisin lomaillut kolmen päivän sijaan ainakin viikon!

Tuon matkan aikana mä saatoin viettää tunteja edes katsomatta puhelintani ja ajattelematta koko asiaa. Aluksi mä otin luurin käteeni vähän väliä ilman mitään syytä, mutta se jäi pois nopeammin kuin ajattelin. Mä keskityin oikeisiin asioihin. Nautin joka ikisestä hetkestä täysillä miettimättä mistä kulmasta saan sen näyttämään parhaalta somessa, kävin tunteja kestäviä keskusteluita ja kävelin tunteja Barcelonan kaduilla vain katsellen ympärilleni ja painaen kaiken mieleeni sen sijaan, että olisin kulkenut Snapchat- story edellä jokaisen kulman taakse tuijottaen näkymää puhelimeni ruudun läpi ja unohtaen sen heti, kun video katoaa 24 tunnin kuluttua.

Mä tein matkan Barcelonaan jakamatta sitä kaikkea kauneutta, ihania maisemia, hetkiä ja paikkoja someen. Aluksi tuli olo, että tottakai mä haluan jakaa tän kaiken. Ellen mä tee niin, on kuin tuota reissua ei olisi koskaan tehtykään. Voi kuinka väärässä mä olin. On kuin toi reissu olisi tehty kolme kertaa pidempänä. Se, että jaoin sen kaiken ihmisten kanssa mun ympärillä siinä hetkessä, on asia joka merkitsee. Se, etten jakanut sitä kaikkea somessa, ei vienyt multa mitään pois.

Mä rakastan somea, kauniita kuvia, kirjoittamista, videoita, kaikkea sitä. Mä rakastan sitä, kuinka paljon some inspiroi ja tuo mahdollisuuksia. Mä rakastan sitä, että saan jakaa elämääni!
Samalla mä vihaan sitä, mitä se meille tekee.
Kaikkea ei aina tarvitse jakaa.
Kaikelle on aikansa ja paikkansa, some kyllä odottaa vuoroaan. 🙂

Ihanaa viikkoa!


<3 Anniina