Taas yksi pinnallinen Instagram-malli lisää

Mä saan useimmiten aiheeni näihin teksteihin muiden kanssa käymistäni keskusteluista. Niin sain myös tällä kertaa.
Keskustelin pari päivää sitten ihmisen kanssa, johon tutustuin hiljattain. Hän sitten totesi jossain vaiheessa, että oli suhtautunut muhun melko skeptisesti ennen ensimmäistä tapaamistamme, sillä teenhän työkseni muunmuassa mallin töitä. Sen vuoksi ajatus musta oli ollut, että olen pinnallinen, itsekeskeinen ja rakastan ehkä vähän liikaa omaa peilikuvaani.
Tästä mä halusin nyt kirjoittaa, sillä tiedän, ettei tämä henkilö ole ainut joka näin ajattelee.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun mulle sanotaan, että ”en olisi uskonut, että olet noin jalat maassa” tai ”ajattelin sun olevan sellainen pinnallinen bimbo” tai ”ajattelin, että olet ylimielinen” tai muuta vastaavaa. Ja ei, nämä ennakkokäsitykset eivät ole tulleet siitä, että olisin käyttäytynyt tylysti tai laukonut typeryyksiä suustani vaan siitä, että teen töitä osittain omalla ulkonäölläni.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Mua on aina ihmetyttänyt se, että joudun suhteellisen usein jotenkin selittelemään tätä asiaa.
Malli, vaikuttaja, bloggaaja.. noi ja kaikki ”samaan kastiin” menevät nimikkeet tuntuvat kaikuvan negatiivisina monen korvissa ja jokainen näiden asioiden parissa työskentelevä heivataan automaattisesti pinnallisten, itsekkäiden bimbojen lokeroon. Täytyyhän sun olla itserakas, jos haluat tuoda itseäsi ja elämääsi tyrkylle päivittäin.

Tänään mä puhun kuitenkin erityisesti siitä, mitä ”hauskoja” kommentteja ja ennakkoluuloja juuri mallina työskenteleminen on tuonut mukanaan.
Ja hei, ennen tätä vuodatusta mä haluan muistuttaa, ettei valtaosa kuitenkaan ole tätä, Luojan kiitos !
On paljon ihania tyyppejä, kannustavia kommentteja ja ihan vaan ”normaalia” suhtautumista. Halusin kuitenkin pureutua nyt tähän toiseen puoleen, sillä pakkohan jostain on päästä aina sanomaan. 😉

Mä olen käynyt keskusteluita joissa olen joutunut perustelemaan sitä, että ei, en mä rakasta peilikuvaani tai palvo itseäni ja ulkonäköäni vaikka olenkin yleensä itsevarma kameran edessä ja rakastan sillä paikalla työskentelyä. Kyllä, mä postaan itsestäni lähes päivittäen kuvia sosiaaliseen mediaan mutta ei, en tuijottele niitä miettien, että hitto kun mä näytänkin taas hyvältä.

Mulle on tarjoutunut aikanaan mahdollisuus ottaa se ihka ensimmäinen askel mallin töihin. Silloin mä olin epävarma, nuori tyttö joka vihasi itseään ja ulkonäköään ja unelmoi toisesta elämästä, jossa olisi kaunis kuten kaikki muut ja voisi oikeasti tuntea itsensä varmaksi kameran edessä.
Mä kuitenkin päätin kokeilla, sillä mulle tarjottiin mahdollisuus. Mä huomasin nauttivani siitä ja olevani kameran edessä ihan eri tavoin varma kuin missään muualla. Pitkään mulla oli pala kurkussa joka ikinen kerta, kun mulle näytettiin kuvia itsestäni.
Mä rakastin olla kameran edessä mutta vihasin omia kuviani.

Mä halusin kuitenkin jatkaa, haastaa itseni ja rakentaa siitä jotain. Mä aloin tehdä enemmän ja enemmän kuvauksia, mikä tarkoitti hyvin pitkään ja hyvin paljon ilmaista työtä. Se tarkoitti myös paljon virheitä ja niistä oppimista. Se tarkoitti suoraan myös itsensä asettamista alttiiksi ilkeille kommenteille ja pinnallisuuden leimalle.

Pikkuhiljaa mä aloin olla varmempi, aloin oppia itsestäni ja siitä, mitkä on mun vahvuudet ja mitä mä haluan itsestäni tuoda esiin. Mä aloin myös koko ajan rakastaa tätä työtä enemmän, sillä se haastoi mut joka ikinen kerta uudestaan.

Tänä päivänä mä olen se sama tyttö, ajoittain hyvin epävarma ja edelleen aivan keskeneräinen kaikin puolin. Mä rakastan työskennellä kameran edessä, opin jatkuvasti lisää ja olen älyttömän onnellinen, että vihdoin saan tehdä sitä myös työkseni.

Mä postaan kuviani sosiaaliseen mediaan päivittäin ja kyllä, ne todellakin ovat pääosin minusta itsestäni. Sosiaalinen media on myös mun portfolioni ja paikka josta mä saan merkittävän osan töistänikin, teenhän mä sitä suurimmaksi osaksi omana itsenäni enkä toimiston kautta.
Toki tänä päivänä se on mulle paljon muutakin mutta mallin työt ovat iso osa mun elämääni ja se näkyy myös mun somessa.
Some on myös hyvin tärkeä kanava tänä päivänä, jos sä teet mallin töitä ja haluat ”markkinoida” itse itseäsi.

Se, mitä tässä kuviossa ei toisinaan tunnuta ymmärtävän on tämä:

Mulla on mahdollisuus tehdä töitä oman ulkonäköni avulla. Mulle on tarjottu se mahdollisuus ja mä olen ottanut sen vastaan, kehittynyt ja edelleen kehittymässä, pidän huolta itsestäni ja pyrin olemaan jatkuvasti parempi. Mitään siinä mä en ota itsestäänselvyytenä. Mä työskentelen päivittäin sen eteen, että voin tehdä näitä juttuja.
Miksi se, että mun kroppa ja mun kasvot on mun työkalu, tekee musta itsekeskeisen ja ”tyrkyn”?

Miten se poikkeaa siitä, että jollekin toiselle tarjoutuu mahdollisuus tehdä töitä vaikkapa laulajana, sillä hän on lahjakas, omaa uniikin äänen ja on valmis kehittymään ? Mitä, jos tämä tyyppi  postaa jatkuvasti someen matskua omista keikoistaan ja biiseistään? No ei mitään, tottakai se menee niin !
Kuinka moni ajattelee, että tän tyypin täytyy rakastaa omaa ääntään ihan liikaa, kun se tuollalailla omia biisejään tyrkyttää?

Myös siitä olen toisinaan kuullut, että miksi sitä mallin titteliä täytyy puskea joka paikkaan, missä on esillä (kuten esimerkiksi Instagramin bioon, blogin esittelytekstiin tai muuhun vastaavaan…) . Se tuntuu ärsyttävän ja herättävän usein negatiivisia kommentteja, kuten sellaisia, että ”eihän sitä tarvitsisi mihinkään kirjoittaa jos olisit OIKEA malli”. Tai että ”ihanko olet itse nimittänyt itsesi malliksi?”
Usein käsitys tuntuu myös olevan, että ellet ole toimistoilla, et voi olla malli. Tämä on väärin. 🙂

Mä teen töitä sekä sosiaalisessa mediassa omilla kasvoillani, että mallina, mikä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että vietän paljon aikaani kameran edessä ja somessa.
Oletus on sen vuoksi usein, että mun täytyy rakastaa itseäni ja elää pelkästään pinnallisista asioista ja kauniista kehuista.

Mitäpä, jos mä kerron sulle seuraavat asiat ihan oikeasta elämästä:

Mä tunnen oloni äärettömän epämukavaksi, jos olen ihmisen seurassa joka kehuu mun ulkonäköä paljon.
Usko tai älä, mä kuulen mielummin olevani fiksu, kuin kaunis.
Myös mä tulen mieluummin huomioiduksi luonteeni kuin ulkonäköni vuoksi. Oli tilanne mikä tahansa.
Kun illanvietossa otetaan kavereiden kesken yhteiskuvaa, mä en ole ensimmäisenä tyrkyllä eturivissä. Usein mua ei löydy kuvasta lainkaan.
Kun mä kohtaan muita upeita naisia, mä en katso heitä arvostellen. Jos katson pitkään, todennäköisesti ihailen edessäni sädehtivää mimmiä.

Joo, kukapa meistä ei joskus haluaisi kuulla olevansa upea, kaunis ja säkenöivä. Sitä vaan, että mä en elä niistä sanoista yhtään pidempään kuin kukaan muukaan.
Mä en myöskään koe omaavani noita piirteitä yhtään sen enempää, kuin kukaan muukaan.
Silti mä voin rakastaa kameran edessä työskentelyä ja postata itsestäni vaikka kymmenen kuvaa yhden päivän aikana. 🙂

 

Kuva: Captured by Anna Julia

<3 Anniina