Mikä meitä vaivaa?

Tänään rampatessani paikasta toiseen Helsingin keskustassa mä kiinnitin huomioni yhteen asiaan.
Joko suurimmalla osalla ihmisistä tuntuu olevan nykyisin liian usein huono päivä, tai sitten me ei enää vain osata käyttäytyä. Vai onko se sitä, että meitä ei enää kiinnosta?
Mulla itsellänikin on päiviä, kun kuljen kuulokkeet korvilla ja hymy hyytyneenä sekä pyrin välttämään kaikkea kontaktia muihin ihmisiin. Näitä päiviä on varmasti kaikilla.
Mutta onko niin, että jengillä unohtuu myös käytöstavat näinä päivinä? Vai eikö niitä ylipäätään enää ole yhä useammalla meistä?
Kuinka vaikeaa on moikata bussikuskia ja kaupan kassaa tai kiittää heitä lähtiessä? Tai kuinka vaikeaa on pitää ovea auki kanssaeläjälle, saati sitten kiittää jonkun pitäessä sitä auki sinulle?
Myös anteeksi- sana tuntuu unohtuneen ihan liian monelta. Jos sulla on kiire ja pusket ihmisjoukon läpi kyynärpäätaktiikalla, näytä edes hieman anteeksipyytävää naamaa ellet kykene avaamaan suutasi. Tai jos satut vahingossa törmäämään vastaantulijaan joka huikkaa matkaa jatkaessaan ystävällisesti edes sorit, kokeile ensi kerralla vastata. Siitä saattaa jäädä vähän parempi mieli. Ellei sulle, niin ehkä ainakin sille toiselle.
Toisaalta, eihän bussikuskitkaan välttämättä moikkaa sua. Tai kaupan kassat. Niin, ei kukaan välttämättä sano sulle ”kiitos” , ”anteeksi” tai ”ole hyvä” koko päivän aikana, mutta luulenpa sinun kuulevan nämä sanat vähän useammin mikäli opettelet itsekin käyttämään niitä.

Ne ei kulu käyttämällä, kokeile vaikka!

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Ai niin, ja se hymy.
Ainakin meikäläisen naama joka on jo peruslukemilla ollessaan hyytävän vakava, kääntyy kamalimpinakin päivinä hymyyn naurettavan helposti. Ei sekään oo niin vaikeaa.

<3 Anniina