Poikatyttö pitsiunelmassa

Mä olin lapsena poikatyttö. Rääväsuinen keppostelija, joka oli ihan varmasti joukon etunenässä keksimässä uutta sota- tai painileikkiä ja valloittamassa kukkuloita, pelaamassa futista ja rakentamassa majoja.
Mä olin jo silloin rohkea ja suorasanainen ajatusteni kanssa, enkä varmasti jäänyt kakkoseksi sanasodissa.
En mä juuri muissakaan sodissa jäänyt toiseksi. Jos jäin niin vasta sitten, kun silmissä pimeni tai itku oli lähellä. Silloinkin hammasta purren.

Samalla mä olin hyvin epävarma.
Miten niin epävarma?
Samalla, kun omasta tahdostani juoksin polvet ruvella isojen poikien jaloissa potkimassa jalkapalloa, olisin toisinaan halunnut olla se tyttömäinen tyttö, joka hyppäsi ruutua välitunnilla ja jonka letit oli aina kauniit ja vaatteet puhtaat.
Sitä mä en kuitenkaan osannut. Kun tuo kaunis lettipäinen tyttö liimaili tarroja itse päällystämäänsä koulukirjaan, mä liimasin kahtia repimäni taulusienen puolikkaita Erikeeperillä yhteen luokan toisessa nurkassa.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Hypätään noista ajoista suoraan  tähän päivään käymättä sen enempää läpi teini-ikää ja niitä lukemattomia taisteluita itsensä ja ajatustensa kanssa.
Katsotaan sitä, mitä tuosta poikatytöstä tuli. Muuttuiko kaikki?

Tänä päivänä mä poseeraan kauniissa meikissä, korkeissa koroissa ja valkoisessa pitsiunelmassa kameran edessä.
Sen jälkeen mä kiskon päälleni toisen, vaaleanpunaisen tylliunelman. Korsetti vedetään niin kireälle ettei henki meinaa kulkea ja korkokengät sattuvat jalkoihin, mutta mä olen tottunut siihen jo. Mä olen myös oppinut pitämään siitä ja kantamaan tuon tylliunelman ja korkeat korot selkä suorana tuntien itseni prinsessaksi.
Istun nätisti alas, otan kukkakimpun käteeni ja hymyilen kameralle vaaleanpunaisiksi punattuine huulineni.
Missä on se poikatyttö ja kuka on tämä nainen kauniissa kiharoissaan?

Halusin käydä läpi nuo ajatukset siksi, että nuorena mulla oli kaksi pelkoa. Ensimmäinen oli se, että musta ei koskaan tulisi kaunista, viehättävää naista.
Toinen oli se, että vaihtoehtoisesti kadottaisin sen sisäisen ”poikatyttöni” kokonaan.

Tänä päivänä mä olen nainen, joka voi näyttää prinsessalta kameran edessä, kulkea kaupungilla hameessa ja korkeissa koroissa, rakastaa pitsiunelmia ja sovittaa hääpukuja kikatellen vaaleanpunaisessa huulipunassaan.

Mä olen myös nuori nainen, jonka huumori on mustaakin mustempi, jonka lempivaatteet ovat kaikki miesten osastoilta hankittuja, joka salaa kaipaa tennareita jalkaansa aina kävellessään koroilla ja joka kiusaantuu tullessaan kohdelluksi kuin prinsessa.
Mä olen nainen jonka ajatukset ovat edelleen sen rääväsuisen poikatytön, mutta joka tänä päivänä osaa toisinaan jo suodattaa sen, mitä tulee ulos.

Tänä päivänä mä taistelen tieni harmaimmankin kiven läpi sen pienen, kipakan tytön sisulla. Kun olen sen tehnyt, mä potkaisen korkkarit nurkkaan ja nostan jalat pöydälle.

Sitä mä vaan, että ei aina tarvitse muuttua.
Voidaksesi tehdä tai olla jotain, siitä päinvastaisesta ei välttämättä tarvitse luopua.
Niin usein mietitään, että ”en mä tota voi tehdä, kun olen aina ollut tällainen” tai ”mä haluaisin kokeilla, mutta ei se sovi mulle” .
Mikset vain voisi olla, tehdä ja kokeilla molempia?

Sun ei tarvitse rakastaa tennareita tai korkkareita, vaan voit rokata molemmat.
Voit kiskoa päällesi tylliunelman ja seuraavaksi ostaa suurimman löytämäsi collegepaidan miestenosastolta.
Sen jälkeen voit vetää kasvoillesi tyttömäisimmän meikin mitä tiedät ja lähteä siitä vaikka sorsametsälle.

Ihan sama! 😀

Miksi mä halusin kirjoittaa tän ja toivon osanneeni muotoilla sen sanoiksi jollain tavalla on se, että mä itse ajattelin joskus joutuvani valitsemaan.
Mä ajattelin, että voin olla se kiltti, hymyilevä tyttö kauniissa mekossa vain, jos unohdan rekkamiehen huumorini ja pieruverkkarini.
Sitten mä tajusin, ettei mun tarvitsekaan valita.

Se takkutukkainen poikatyttö voi leikkiä prinsessaa pitsiunelmassa ja nauttia siitä.


Kuva: Oleg Oksanen

<3 Anniina

2 thoughts on “Poikatyttö pitsiunelmassa

  • maaliskuu 8, 2018 at 9:46 pm
    Permalink

    You should write in English!! I would love to read what you have to say! 🙂

    • maaliskuu 9, 2018 at 2:39 pm
      Permalink

      Hey, thanks for the comment! The reason why I’m writing in finnish and not in english is simply because most of my readers are from Finland. Maybe I should consider writing something in english too at some point. 🙂 Have a nice weekend!

Comments are closed.