Pakarat pyöreäksi vai perusasiat kuntoon?

Kyykkytreeniä Karhuhallissa
Paras treenipaikka ikinä, Karhuhalli. Ja itselle harvinainen pk-kauden treeni, syväkyykky

Trendit muuttuu, kuten myös naisihanteet. Viime vuosina pakarat on saanut selkeästi enemmän huomiota kuin ennen. Takerrun asiaan myös kollegani hauskan blogikirjoituksen takia, ja hänen tuskastumisesta siihen, kun sitä peppua ei juurikaan ole. Ymmärrän kyllä tuskan. Ja ironian. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Kirjoitan kuitenkin aiheesta nyt sen ajankohtaisuuden vuoksi, ja koska olen aihetta monesti ihmetellyt päässäni.

Peppufanaattisuus on saanut ihan liian isot mittasuhteet. Kuten myös ulkonäköpaineet, jotka ohjaavat liikaa nykynuoria. Itseasiassa en ole koskaan oikeen ymmärtänyt sitä ulkonäköhössötystä, saati sitä että treenataan pelkästään ulkonäön takia. Itseä on aina kiinnostanut enemmän voittaminen, itsensä kehittäminen, itsensä ylittäminen, reilu kilpailu, tuloksenteko, hyvinvointi, hyvä fiilisi ja pieni pilke silmäkulmassa urheilu, kuin se että miltä näytän.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Hyvä tarina (ja opetus) aiheesta on, kun 17-vuotiaana valmentajakseni ryhtyi Rane (ikävä kyllä nyt jo edesmennyt). Olin silloin jo nuorten Sm-mitalisti ja osallistunut nuorten Suomi-Ruotsi maaotteluun. Mutta Rane oli kovan luokan tekijä. Hän oli aiemmin toiminut Suomen Urheiluliiton maajoukkuevalmentajana, ja hänen myötä treenimäärät kasvoi huomattavasti. Lisäksi laji vaihtui 300m aj-400m aj. Ryhmään kuului myös Anna, joka oli itseäni pari vuotta vanhempi ja oli myös maajoukkuetason 400m juoksija (ja silloin vielä myös Porissa järjestettiin aikuisten maajoukkueleirityksiä ja sain onneksi osallistua myös näihin). Nämä treenivuodet opettivat kovuutta, huippu-urheilijan elämää sekä huumoria. Rane oli se, joka aina huuteli väsymyksen hetkellä hymy huulilla niitä lentäviä lauseita, kuten että pumpuliurheilijat eivät menesty ja huipulle ei ole oikotietä. Myös Kummeli-vitsit olivat aina läsnä. Hän myös laukoi ensimmäisellä etelän leirillä suoraan päin naamaan pieni pilke silmäkulmassa, että 6-7kg kun lähtee painosta pois niin alkaa ”Lyyti kirjoittamaan”. Ja niinhän siinä myös kävi. En ottanut asiasta paineita, vaan tein kuten käskettiin, sillä olihan se totta! Ja näin myös kehityin!

Anna ja minä oltiin ihan ääripäät. Anna oli vaalea ja hoikka, ja jalat olivat pitkät kuin kirahvilla ja lihaksia saati rasvaa ei ollut nimeksikään. Itse olin tumma, hieman lyhyempi (170cm) mutta jalat olivat todella voimakkaat ja olin muutenkin suhteellisen lihaksikas. Jotkut näppärät joukkueurheilijapojat jotka treenasivat aina samaan aikaan Karhuhallissa, keksivätkin meille nimet ”voimaperse” ja ”gasellisääri”. Heh, hauska juttu sinänsä, mutta kyllä siinä lajissa olisin mieluummin ottanut pidemmät jalat. En koskaan unohda sitä tuskahikeä, kun aloimme juoksemaan määräintervalleja, yleensä 500m vetoja. Yritin aina sinnitellä Annan peesissä, ja joka ikinen kerta kiroilin mielessäni että jumankauta kun olis tollaset kilometrisääret, niin olis tääkin touhu hippasen helpompaa. Mut elämä on.

Sinnittelin joka kerta. Ja saavutin lopulta myös kovia tuloksia! Anna oli muutenkin enemmän kestävyystyyppiä, ja minä enemmän nopeustyyppiä. Ymmärsin sen. Ja olihan hän treenannut jo pidempään kovaa. Ja oli mullakin ne hyvät puolet. Ei tarvinnut kuin katsoa punttisalille niin voima tarttui. Olin tehnyt junnuna niin paljon lihaskuntoa ja luonut siihen hyvät pohjat. Olin myös todella taitava aitajuoksija 400m aituriksi. Osasin aitoa molemmin puolin todella hyvin.

Treenit Ranen ja Annan kanssa opettivat kuitenkin sen, että niillä ominaisuuksilla mennään, mitkä on annettu. Mun sääret ei kasvanut enää senttiäkään, vaan töitä oli tehtävä omien hyvien ominaisuuksien kehittämisessä ja heikkouksien vahvistamisessa. Myöskään mun Bundesliiga-pohkeet ei varmastikaan ollut kaunis näky mekon kanssa, mutta se ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Pikajuoksijalle pakaralihas on hyvin tärkeä lihas. Itseasiassa itsellä kolahtaa edelleen kaikki voimatreenit pakaraan. Naisena se on ollut ihan kiva juttu, mutta urheilu-uralla se tuotti vähän väliä haasteita tekniikan kanssa, eikä pieni notkoselkä helpottanut asiaa. Monipuolinen ja oikeaoppinen treenaaminen kuitenkin kehitti ja tuotti tulosta. Treenasin paljon heikkouksiani, mm. kehonhallintaa, liikkuvuutta, vahvistin lantionseutua ja keskityin liikkeissä pakaralihasten aktivointiin ja hyvään tekniikkaan, normaalien juoksutreenien lisäksi. Kyseiset asiat ovatkin tärkeimpiä asioita monessa lajissa. Kuten myös liikunnassa yleisesti. Ja hyvän ryhdin ylläpitämisessä.

Suosittelenkin ihmisiä kiinnittämään enemmän huomiota siihen, että perusasiat ovat kunnossa. Kehonhallinta, liikkuvuus, hyvä lihastasapaino, hyvä peruskunto, hyvä kehonhuolto, ja ennen kaikkea hyvä fiilis. Perus taidot ja liikkeet ja pohjan luominen jää helposti taustalle, jos keskitytään siihen miltä pitäisi näyttää ja tuloksia pitäisi syntyä heti. Pätee niin urheilijoihin kuin kuntoilijoihin. Tärkeämpää olisi opetella tekemään asiat oikein ja oikealla tekniikalla. Se on haastavaa mutta nautinnollista, ja kantaa pidemmälle. Myös jatkuva yhden (tai kahden) lihasryhmän treenaaminen ja yksipuolinen treeni on pitkällä tähtäimellä aika epäsuotuisaa.
Mutta jos tavoite on pelkästään tuunata sitä peppua, ja näyttää hyvältä, niin antaa soittaa. Rane kääntyisi haudassaan, jos näkisi näitä peppu pyöreäksi-treenaajia salilla.

Itseäni on muutenkin aina kiinnostanut miksi joku liike tehdään, mitä se kehittää ja mikä hyöty siinä pitkällä tähtäimellä on. Ja treenaan edelleen samalla ajatuksella. Valmennan myös samalla ajatuksella. Ihailen niitä, jotka harrastavat intohimolla ja kovaa, ja ymmärtävät tulosurheilun raadollisuuden sekä hyvinvoinnin ja peruskunnon tärkeyden. Päinvastoin kuin se, että instagram-tili on pullollaan täydellisiä sixpack-, peppu-, olkapää- tai kasvokuvia täydellisine rusketuksineen. Kuntoilijoita ja nuoria suosittelen ensisijaisesti hakemaan hyvää fiilistä harrastamalla jotain mieluista lajia ja liikkumalla monipuolisesti, kuin tuijottamaan peiliin (tai instagramiin) ja vertailemalla itseään muihin.

-coach Milli-

2 thoughts on “Pakarat pyöreäksi vai perusasiat kuntoon?

  • syyskuu 11, 2017 at 5:03 pm
    Permalink

    Kerroit että käyt stadionilla puntilla. Eikö sinua häiritse poikien tyhmät ja pervot jutut?

    • syyskuu 12, 2017 at 9:58 am
      Permalink

      Ei häiritse, olen jo niin tottunut niihin. Lähinnä naurattaa se miesten kukkoilu ja kalajutut. Suurin osa on kuitenkin ihan hyviä tyyppejä ja harmittomia. Keskityn muutenkin olennaiseen, teen omat juttuni ja jatkan treeniä stadionilla. Jos jutut kovasti häiritsee, kannattaa vaan laittaa musiikit korville!

Comments are closed.