Voiton riemua


Johan ehti tovi vierähtää edellisestä postauksesta. Loppuvuosi tuntui hurahtavan kiireessä niin vauhdilla ohi, ettei juurikaan jäänyt aikaa saati inspiraatiota kirjoitella. Mutta onneksi on uusi vuosi ja uudet kujeet. Viime viikonlopun onnistuneiden pelien jälkeen oli pakko taas tarttua härkää sarvista ja kirjoittaa. Miten voi pienistä asioista syttyä ja saada tuhottomasti virtaa ja inspiraatiota. Siihen viikonloppuun toki kulminoitui myös monta muutakin asiaa. Uusi vuosi on todellakin tuonut uusia tuulia ja asiat vaan tuntuvat loksahtavan paikoilleen.

Noin viikko ennen joulua loukkasin nilkkani pahasti, ja kuvittelin jo miten sekä työt että omat harrastukset valuvat sivu suun ja joudun sohvaperunaksi pitkäksi aikaa. Näin myös lääkäri totesi kun näki nilkkani, mutta kuvissa ei onneksi ollut murtumaa, joten muutaman viikon levolla pitäisi jo parannusta näkyä. Näin myös kävi, ja hetken huumassa päätin myös lähteä pelaamaan turnaukseen, joka oli joukkueelle tärkeä, ja koska pelaajia oli todella vähän. Tärkeän turnauksesta teki sen, että vastassa oli sarjakärki ja ihana paikallisvastustaja. Viime kaudella veimme lohkon ja myös paikallisvastustajan haaveet nousta ykköseen. Tähän kauteen he tulivatkin entistä kovemmalla höögalla kovilla liigavahvistuksilla ja nuorilla lupauksilla. Viime peli päättyikin osaltamme tiukkaan taistoon, jonka hävisimme katkeralla maalin hylkäämisellä 2-1. Vaikka paikallistaisto on suureksi osaksi hyvin huumoripitoista, kaivelee itseäni henkilökohtaisesti aina epäreilu häviö.

Nilkka 2 days after

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Nyt oli kana kynittävänä, ja aika ottaa mittaa toisistaan uudestaan. Rehellisesti sanottuna, odotukset eivät olleet suuret, sillä eniten jännitti oman nilkan kohtalo. Toivoin että saisin pelattua joten kuten fiksusti, sillä vaihtopelaajia meillä oli tasan kolme. Karhujen vaihtopenkkiä puolestaan koristi monta ketjua innokkaita pelaajia. Alku näyttikin todella heikolta meille, mutta Wappaaa, voitettiin lopulta 4-3. Ei ollut vaikea kuvitella kuka juhli kovaäänisimmin voittoa. Siitä huolimatta, että kausi on vielä täysin kesken.

Salibandyssa hauska juttu on se, miten helposti sitä voi iloita ja tuulettaa onnistumisia, monta kertaa yhden pelin aikana. Juoksukisoissa se tuntui epäolennaiselta, sillä jokaisen juoksun jälkeen oli hapot niin korvissa, että tuulettaminen ei ollut ensimmäisenä mielessä maaliin tullessa, vaikka hyvin olisikin mennyt. Joka kisan jälkeen jäi myös aina miettimään mitä parannettavaa jäi finaalia, tai seuraavaa kisaa ajatellen. Peleissä puolestaan olen varmaan ainoa joka tuulettaa jokaista maalia.

Illalla totesinkin pelikaverille, että miten joku voi syttyä tällaisesta voitosta näin paljon. Olin niin tyytyväinen koko viikonlopun saldoon. Kaksi makeeta voittoa, sain pelattua molemmat pelit (pari maaliakin upposi) ja selvisin ehjänä ja terveenä! Lisäksi voi vain todeta, että on meillä vaan kova joukkue! Joukkueen nimi – Jsb-13– on lyhenne sanasta Juhlasalibandy, jonka yksi kaveriporukka perusti muutama vuosi sitten- joten joukkueen tavoite (tai ainakin mun) on yksinkertaisesta pelata hyvää salibandyä hyvässä porukassa. Kerran viikossa järjestetyt treenit sisältävätkin lähes poikkeuksetta pelkkää pelaamista, jonka vuoksi myös jokainen peli ja voitto maistuu aina entistä paremmalta. Seuraa Instassa tästä

Voittojen lisäksi kruunasi viikonloppu sen fiiliksen miten koko uusi vuosi on lähtenyt käyntiin; inspiraatio ja hyvä flow sen kuin jatkuvat.

Loppukaneettina hieno miete jonka luin jostain, ja olen sitä monelle hokenut viimeisten viime viikkojen aikana. Einsteinin mukaan elämää voi elää kahdella tapaa; niin että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki elämässä on ihmeellistä. Lukeudun selkeästi viimeiseen kategoriaan, joten hyvää alkanutta vuotta niin sinulle kuin minulle. Jatketaan hyvää flowta.

-coach Milli-