Back on track

ei ihan kuitenkaan.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Toukokuun puolivälistä en ole siis normaaliin treeniin enkä omaan liikumistapaani kyennyt johtuen vammautumisista. Juossut olen siis tasan viimeksi viisi kuukautta sitten. Juoksu on ollut minulle aina mielenterveyttä hoitava harrastus. Vaikka kuinka pahalta tuntuisi tai ahdistaisi, niin juoksulenkille se on jäänyt ja koska sen olen tiedostanut, olen myös käyttänyt sitä lääkkeenä.

Onkin suoranainen ihme, että olen järjissäni vielä tässä vaiheessa. Näin yhtenä yönä unta, että lähdin juoksemaan vahingossa ja se onnistuikin ! Voi sitä riemun tunnetta! Kunnes heräsin.

Ensin minulta oli siis juoksu ja oikean käden tietyt treenit kielletty olkapäävamman vuoksi. Sinä aikana treenasin todella paljon jalkoja ja kävin kiivailla kävelylenkeillä. Polvivamman vuoksi oli taas kielletty juoksu, tai en siis olisi kyennyt vaikka olisi saanutkin, hyvä kun kävelemään pääsin. Tällöin treenasin pääosin yläkroppaa ja loppua kohden toiminnallista, tietyin rajoittein, jotta saisin kunnon hengästystä aikaiseksi.

Polvileikkauksen jälkeen olen maannut . Liikkuminen ollut surkeaa könkkimistä sohvan ja jääkaapin välillä. Toki olin myös kovassa flunssassa samaan aikaan. Eli puoleentoista kuukauteen en ole kirjaimellisesti liikkunut yhtään, mutta syönyt senkin edestä. Normaalisti en syö makeita leivonnaisia, en karkkia, en pitsaa, kuin joskus, en sipsejä enkä kebab-ranskiksia. Minulle makea ei ole mikään himon aihe. Mutta nyt, maatessani jalka pystyssä, en ole syönyt yhtään kasviksia, salaatteja, hedelmiä tai mitään muutakaan terveellistä. Tästä voidaan päätellä, että liikunta saa ihmisen syömäänkin terveellisemmin ja kun ei liiku, kroppa huutaa huonoa ruokaa.

Onkin suoranainen ihme, ettei painoni ole noussut kuin kaksi vaivaista kiloa!! Toki omasta mielestäni kehonkoostumus on muuttunut vaahtokarkkimaiseen suuntaan.

Nyt vihdoin aloin palailla takaisin ruotuun, normaaliin elämääni. En ole mikään ehdoton fanaatikko syömisten kanssa, mutta joku järki valintoihin.

Tartuin puntteihin taas, toki vain istuen ja käsipainoihin näin alkuun, koska en saa edes mitään painavaa kantaa jaloillani. Eli istuen tuolilla aloitin vastuskuminauhalla lihasten herättelyn, nauha pöydänjalkaan kiinni ynnä muuta. Otin kevyet käsipainot käteeni ja totesin, ovatko nämä muuttuneet painaviksi jossain vaiheessa ? Käsittämätöntä, miten alas ihmisen voimatasot ovat painuneet puolentoista kuukauden tauon aikana. Tietenkään en ole edes ns. normaalia elämääkään elänyt, jossa tulisi tietenkin käsiä käytettyä. Jos olisi tallihommat, kottarien työntely, paalien kantelu, isojen vesiastioiden kantaminen sun muu tai työssä painavien asiakkaiden siirtely ja pyörätuolissa lykkiminen, niin tuskin voimat olisivat näin nopeasti hävinneet.

Treenasin hauiksen, ojentajan, olkapäät edestä, takaa ja sivulta. Istuen tuolilla. Huoh.

Jokatapauksessa olen nyt aloittanut ja syöminenkin lähti heti oikeille raiteille. Eli ne kävelevät käsi kädessä. Toivon, että voimatasot palaisivat nopeasti ja ajattelen kauhulla hetkeä, kun pääsen aloittamaan juoksun. Se lähtee varmaan miinuspuolelta .

Matka on vielä pitkä, mutta pidän fokuksen mielessäni koko ajan ja etenen pienin askelin. Lopussa se paljon mainostettu kiitos seisonnee..

Pia