Lyhytjänteisyys ja muita syysmietteitä

Odottavan aika on pitkää ja tunnustaudun henkilöksi, jolla on hyvin lyhyt pinna. Jos saan jonkun ajatuksen, sen on tapahduttava heti tai mahdollisimman nopeasti. Ainoat asiat, joissa minulla on kärsivällisyyttä , ovat eläimiin, hevosiin tai koiriin tai muihin liittyen. Se onkin opettanut minulle pitkäjänteisempää ajattelua. Eläinten koulutus on aikaa vievää, vuosia kestävää. Niiden luottamuksen saavuttaminen kestää, mutta menettäminen tapahtuu kerralla.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Kun saan jonkun hienon ahaa-elämyksen, tartun siihen heti. Ilmottaudun kursseille, koulutuksiin, reisuihin, ostan hevosen tai auton. Työpaikkaakin vaihdoin usein ihan fiilispohjalta. Pidin myös määräaikaisista työsuhteista, koska silloin minulla oli se päivämäärä tiedossa, koska se loppuu. Muutin sinne tänne, kun ajatus tuntui hyvältä. Siksi moni juttu saattoi loppua alkuunsa, ei ollutkaan hyvä ajatus tai en saanutkaan rahoitusta järjestettyä tai muuta. Jouduin ottamaan peruutusaskeleita. Se taas oli monille hyvä aihe vitsailuun ja kettuiluun . Itse en niistä niin kovasti piitannut, oli parempi katsoa kuin katua. Yritys ja erehdys, niin sanotusti.

Eräs aika,joka oli minulle liian pitkää, oli odotusaika, raskaus. Tuntui iäisyydeltä saavuttaa se lopputulos, jolla sillä haettiin. Olin melkoisen maassa, itkeskelin ja kiukuttelin. Halusin oman kehoni takaisin omaan käyttöön. En ollut niitä, jotka urheilee vatsa pystyssä, en edes käsitä, kuinka joku voi juosta raskaana. Yritin ratsastaa mahdollisimman pitkään, mutta se oli tukalaa ja aina alkoi supistelemaan. Pakko oli lopettaa alkuunsa. Kaiken huipuksi vauva yritti tulla ennenaikojaan ulos ja jouduin makuupotilaaksi. Loppuhuipennus sille narinalle, jota olin jo kuukausia pitänyt. Ihmettelen todella niitä, jotka hymysuin selittää nauttineensa raskausajasta. Huhuh.

Siksi vihaan myös syksyä, kesän loppuaikakin on minulle jo ankeaa. Koska on pitkä aika ennekuin tulee kevät. Odotusaika. Olla naftaliinissa. Teen sitä ja tätä sitten kun tulee taas kevät. Urheilla onneksi voi ympäri vuoden , rakastan yli kaiken juosta talvella. Nastalenkkarit ja otsalamppu. Silloin on ihan omassa kuplassaan eikä ole liian kuuma. Toinen laji , jonka aikuisena taas löysin on hiihto. Harmillista vain kun nykyään ei tahdo lunta tulla tarpeeksi. Hiihdän kotona, lähes rapulta lähtee latu ja kiertelee lähipellot ja metsät, jos on hyvä lumitilanne. En halua yleisille reiteille äheltämään. Onneksi tuossa omalla pellolla on lähes joka talvi lunta, vaikkei muualla olisikaan, se on mäenkäkkärän ja metsän pohjoispuolella.

Tämän hetken odotus, pitkä piina kohdistuu itseeni. Koska taas kykenen juoksemaan, hiihtämään, treenaamaan täysipainoisesti. En pysty nopeuttamaan paranemisprosessia. Ja koska päivämäärä ei ole tiedossa, on odottaminen vieläkin piinaavampaa. Kesällä sain ajatuksen, että haluan oma toiminnallisen salin. Ja sen olisi pitänyt tulla sillä punaisella minuutilla! Pidin kesän ja alkusyksyn treenit asiakkaille pihalla, tilallani on hieno ja iso piha. Syyssateiden tullessa pitäisi kuitenkin päästä katon alle.

Tie olikin pitkä, piti hevosistakin ensin luopua, osin jalan takia, osin rahan. Se on kuitenkin vain väliaikaista, uskon niin. Hevoshomma on kuin virus, josta ei pääse ikinä irti.

Tänään on aika korkata tuo sali, joka tuonne traktorihalliin tehtiin. Nyt ensin se on kylmä, ehkä ensi vuonna tehdään lämpimäksi, jos kävijöitä riittää ja vaikkei riittäisi, treenaan siellä itse.

Salissa on iso kuntosalikumimatolla päällystetty lattia ja kaikki treenivälineet. Sain vihdoin olympiatangon ja levypainot, on leuanvetotanko, kyykkytelineet ja kaikkea muuta. Myös traktorin- ja kuorma-auton renkaat, veto- ja työntökelkka, voimaköysi jne. Aivan mahtavaa! Sain taas yhden hullun ideani toteutumaan vaikka se alkuun tuntui mahdottomalta muidenkin mielestä.

Aina pitää vaan lähteä kohti unelmaa, matka voi olla pitkä ja kiemurainen, mutta lopulta se toteutuu, jos tarpeeksi haluaa 🙂

Syysterkuin Pia