Elämä kysyy, sinä vastaat

On erittäin terveellistä pysähtyä kysymään itseltään kimurantteja kysymyksiä säännöllisin väliajoin. Itselleni oikeiden kysymysten määrittäminen ja lopulta kysyminen on ollut hankalampaa kuin niihin vastaaminen, koska usein vastaus on kysymistä vaille olemassa.

Kysymyksen oikea asettelu voi parhaimmillaan pakottaa taipumaan elämän suuriin ja pieniin muutoksiin. Hyväksymään asioita, jotka vääjäämättä ovat ja eivät poistu mihinkään vaikka asiaa siirtäisi kuinka useasti.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Joskus tuntuu helposti jopa siltä, että ei uskalla kysyä itseltään kysymyksiä pelätessään oman jo olemassaolevan vahvan tunteen konkretisoitumista selkeäksi vastaukseksi. Tällainen kysymys voi esimerkiksi liittyä ihmissuhteisiin tai vaikkapa työhön tai opiskeluun.

blog31.7.5Kun oikea kysymys on saanut vastauksen on tärkeää työstää asiaa eteenpäin. Yksi toimiva menetelmä on esimerkiksi yhden ensimmäisen, ihan pienenkin toimenpiteen määritteleminen ja siihen sitoutuminen.

Esimerkiksi:
– aikataulu (milloin aloitat, mihin mennessä olet valmis tai mikä on määränpääsi ja mikä lähtötilanne)
– mitä tai kenet tarvitset tueksesi?
– miten järjestät aikaa?
– miten järjestät taloudellisen tilanteen?

Asian itsenäisen pohtimisen lisäksi etenkin päätöksestä tai siihen liittyvistä epävarmuuksista kertominen ääneen voi auttaa. Aika usein isoissa päätöksissä tai suunnan muutoksissa voi auttaa ensimmäisen konkreettisen, mahdollisimman pienen ja toteuttamiskelpoisen toiminnon määritteleminen. Etenkin isoissa asioissa on erittäin hyvä pysähtyä pohtimaan jopa ilmiselvältä tuntuvaa vastausta muutamaan otteeseen. Saatat myös tarvita puolueetonta maaperää ja näkökulmaa asioiden tueksi, jotta et päädy tekemään päätöksiä asenteellisesti.

blog31.72

Onko vastaus mahdollisesti tilannevaikutteinen vahva tunnereaktio, joka kertoo minulle jostain muusta kuin ensin luulin? Onko esimerkiksi eroaminen puolisosta vastaus omaan henkilökohtaiseen kasvun tai identiteetin kriisiin? Joissain tapauksissa ehkä mutta usein on kuitenkin hyvä ensisijaisesti tai ainakin prosessissa alkupainotteisesti katsoa myös peiliin ja pohtia asiaa oman itsensä kautta. Harvoin nimittäin ainakaan kauaskantoiset ratkaisut on kenestäkään muista kiinni kuin itsestäsi. Oma asenne, ajatukset, toisten käyttäytymiseen suhtautuminen ja siihen vastaaminen, vastoinkäymisistä oppiminen jne. on vain ja ainoastaan jokaisen ihmisen itsensä omalla vastuulla.

Olen itse kysynyt itseltäni tämän uskomattoman hienon kesän aikana kahta kysymystä: Olenko onnellinen ja mikä mahtaa olla suurin unelmani. Olen sitä kautta päätynyt määrittelemään onnellisuutta hiukan uudelleen. Onni ja rakkaus eivät välttämättä ole pursuilevan isoja tunteita. Ne ei välttämättä tarkoita ilmassa leijuvia konfetteja ja ilotulituksia, kyyneleitä ja suurta hyrinää koko kropassa. Ne onkin ehkä hyvin arkisia tunteita sisältäen pieniä, jopa huomaamattomia tuulahduksia.
Onni on omasta mielestäni sitä, että saa tuntea luottamusta ja tyyneyttä. Sitä, että kaikki järjestyy ja että on hyvä olla. Ihan riittävästi hyvä ja rauhallinen olla.
Onni on pääasiassa sitä, että ei ole mitään suurta pelättävää ja että elämän perustuksia kannattelevat asiat on kunnossa tai järjestettävissä. Varovasti olen tänä kesänä uskaltautunut vastaamaan itselleni, että olen onnellinen.

blog31.74.JPG

Mikä taas on oma unelmani? Ehkä perinteisesti olen unelmoinut onnesta, jota en ole kuitenkaan osannut määritellä.
”Maallisista” asioista huomaan nousevan vuosi vuodelta kaksi tärkeää haavetta: purjevene ja täysin yksin, itsenäisesti selviytyminen pitkästä ultrajuoksumatkasta. Molemmat haaveet on täysin toteutettavissa. Purjeveneen hankinta vaatii keskittymistä työelämään ja pitkälle ultrajuoksumatkalle lähteminen yksin vaatii lisää paneutumista treenaamiseen. Molemmat asiat vaativat konkreettisia tekoja ja päätöksiä.

Lisäksi on kysymyksiä, jotka odottavatkysymistään mutta ehkä niiden aika ei ehkä ole nyt.

Tässä muistilista oikeiden kysymysten löytämiseen, kysymiseen ja käsittelyyn:

  • miksi kysyn itseltäni tätä kysymystä?
  • miten meinaan jatkotyöstää mahdollisen vastauksen? Kirjoitanko, piirränkö, puhunko, vaiheistanko vai riittääkö vain oikean vastauksen löytäminen?
  • onko lähipiirissäni henkilö, jonka kanssa pystyn keskustelemaan vastauksestani rehellisesti ja joka osaa olla puolueeton esimerkiksi ihmissuhteisiin liittyvissä päätöksissä?
  • mikä on ensimmäinen, konkreettinen askel vastauksen löytämisen jälkeen

Kiitos lukemisesta ja ihanaa päivää!

Minuun saa yhteyttä sähköpostilla:
helppohansunonollaonnellinen@gmail.com
tai Instassa @_susannasupergirl_

PUS!