Kaatuilua pöheikössä

Kaikista siisteintä on hölkkäillä hyvällä porukalla talvisessa metsässä.  Lähes 20 letkeähenkistä, valopäistä hölkkäilijää kokoontui viime perjantaina Pirttimäen parkkikselle pikkujoululenkki mielessä. Justiinsa hyvä, että talvi sattui juuri olemaan sinä päivänä. Seuraavana aamuna talvinen ihmemaa oli nääs taas jo muisto vaan.

Henkilön Janne Simola kuva.
Kuva: Janne Simola

Olen nyt muutamana perjantaina järjestänyt (lue: kutsunut koolle, ihmiset itse tekevät yhteislenkistä yhteislenkin) yhteisen hölkkäilymahdollisuuden Pirttijärvelle. Ollaan sahattu Bodom Trailin reittiä eestaas pääasiassa kahtena erillisenä matkana (eli alkupää ja loppupää reitistä erikseen) ja jääty lenkin jälkeen yhdessä istuksimaan Takkatupaan.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Tällä kertaa ohjelmassa oli pikkujouluteemaiset nyyttärit takkatulen ääressä. Tuollaisesta iltapyrähdyksestä tekee hienon myös se, että osa ihmisistä on vanhoja tuttuja mutta aina mukana on täysin uusia ihmisiä, jotka syystä tai toisesta ovat halukkaita lähtemään yöllä märkään metsään. Tiedä häntä miksi. Haha. Ihan kiva tapa tutustua samanhenkisiin ihmisiin ja erinomainen vaihtoehto muulle perjantaisäädölle.

Henkilön Susanna Snellman kuva.
Aivan satumainen näkymä ei välity otsalamppujen valossa kännykän kameralla.

Maisema metsässä oli luminen mutta jokainen tiesi kokemuksesta, että lopulta mentäisiin iloisesti kuraisia ja märkiä suopätkiä suuremmin kiertelemättä. Ihan parhautta korkata polkuja ja välillä pohtia onko polulla laisinkaan (jolla ei lopulta ole mitään merkitystäkään kunhan eteenpäin mennään). Pääsääntöisesti yhteislenkeillä kaikki on aina hyvällä tuulella. Arjen painolasti on jossain muualla tai hetkellisesti pausella, keskustelua tapahtuu kaikenlaisista aiheista ja välillä ollaan vaan hiljaa. Uskon, että monelle yhteislenkit on sekä yhteisen harrastuksen jakamista, omien tavoitteiden peilaamista muiden tavoitteisiin ja ennenkaikkea irtoaminen arjesta.

Talven ihmemaaksi  hetkellisesti naamioitunut märkä metsä on petollinen, sillä se voi olla hurjan liukas ja sitä kautta alustaltaan varsin arvaamaton. Mukkelismakkeliksia oli ehkä tavallista hiukan enemmän. Itselläni tästä muistuttaa kaksi sinertävää polvea ja yhdet polvesta rikkonaiset juoksuhousut. Just ne hyvät, joita etsin tosi pitkään ja lopulta löysin. Menköön nyt sitten rikkinäisenä lopputalvi sanon minä. Kelpaa sitten kaatuilla uudelleenkin.

Henkilön Susanna Snellman kuva.
Siellä ne menee. Valopäät talvisessa ja öisessä metsässä.

Tulipa mieleeni taannoisesta talvijuoksupöksyjen metsästämisestä sellaista, että miksi ihmeessä naisten juoksuhousut on pääsääntöisesti aina kireitä? Haluaisin löytää kivat löysät mutta kuitenkin pitkässäkin juoksussa sopivat housut. Sellaiset, joissa ei ole verkkovuorta ja jotka eivät kahisisi aivan kamalasti eikä hiertäisi. Ehkä kireät nilkkalenksut olisi hyvä homma, jotta lahkeet ei täyttyisi lumesta heti uppohankeen astuessa. Mistä sellaiset ohoi mistä??

Eipä minulla mitään asiaa ollut. Halusin vain kertoa, että lenkillä oli taas kivaa ja että tänään vihdoin tapahtuu suuria, sillä aloitan treenaamisen vihdoinkin vähän tarkempien tavoitteiden mukaisesti valmentajan ”hellässä” huomassa. Nyt siis oikealla tavalla vahvistumista luvassa. Ja niistä tavoitteista, niistä sitten myöhemmin lisää.

PUS, PUS, PUS!!!