Mitä palautuminen oikeastaan on?

Käytiin eilen myöhään illalla porukalla juoksemassa Pirttimäellä Bodom trailin loppupään tänä vuodenaikana varsin märkää pätkää. Yhteislenkille oli valikoitunut huippukiva porukka, joten illasta muodostuikin sitä kautta aivan timanttinen kokonaisuus.

Ryteikössä rämpiessäni tulin pohtineeksi levon ja treenin välimaastoa ja sitä, mitä lepo sitten oikeasti omalla kohdallani tarkoittaa. Miten määrittelen itselleni levon ja milloin treeni on sellaista, että siitä pitää erikseen toipua. Mitä on toipuminen ja palautuminen?  Minkälainen on lepopäivä? Ja onko tosiaan niin, että joskus kiireaikoina tekemättömät treenit sattuvat kroppaan enemmän kuin tehty treeni? Käykö muille koskaan niin, että jos ei pääse treenaamaan alkaa pään lisäksi myös kroppa hajoilemaan?
Hikipanta_vajosuo
Olen asettanut itselleni selkeän ohjennuoran siitä, että jos sattuu johonkin sillä tavoin, että en pysty olemaan aivan varma sen olevan hyvää kipua, en juokse. Ja jos kipu siltikin jatkuu ja muukin treeni tuntuu ikävältä niin kiinnitän lisää huomiota kehonhuoltoon, makoilen, katselen leffoja, kävelen… ja senkin ollessa kivuliasta, käyn lääkärissä.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Monesti myös itse kehotan ystäviäni lepäämään jos jutut kuulostavat siltä, että elämä on aivan liian täynnä kaikkea. Mitä tarkoitan pyytäessäni lepäämään? Onko se lopulta vain pinnallinen heitto? Eilinen rämpiminen kylmässä mutalöllössä, juokseminen puolisääreen upottavassa jäähileisessä suossa välittämättä juurikaan siitä, että kohta ehkä voi plumpsahtaa vaikka kuinka syvälle, leikkiminen oman kehon joustavuudella sekä joustamattomuudella, sanaton sopimuksen tila muiden juoksijoiden kanssa, saman hetken jakaminen ja etenkin omalle itselleen hyväntahtoinen nauraminen. Eräänlaisen pienen heimon yhteinen hetki. Oliko edellämainittu toiminta lepoa? Kello näytti messevää palautumisaikaa mutta itsestäni tuntui, että olin palautunut parin tunnin rämpimisen aikana paljosta. Kotiin päästessä olo oli kuin nousuhumalassa (kuten usein hyvän juoksun jälkeen onkin).

Arkena ihmisillä on usein kiire joka paikkaan. Kiire elää, kiire toteuttaa, kiire toteutua, kiire, kiire, kiire! Jatkuva kiire suoriutua jostain. Myös treeneistä. Samalla suorituskeskeiseen arkeen lisätään myös tavoitteita vaikkapa enkan syntymisestä ja x määrästä kisoja. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja puhuttaessa levosta on otettava huomioon sekä fyysinen että henkinen toipuminen. Väitän, että eilen pimeässä metsässä kukaan juoksijoista ei pohtinut työjuttuja tai muuta arjen painolastia. Onko lepääminen osittain siis tavoitteetonta oloa? Puhutaanko silloin lepopäivästä jos toiminnalla ei ole ollut ennalta määriteltyä tavoitetta tai pakottavaa aikataulua?

Blogikuva_bodom
Kuva: Ali Leivo

Itseni mielestä yksi maailman kivoimmista asioista on Netflixin tuijottaminen ja älä tee mitään-päivät. Toipumisen kannalta samaan kategoriaan menee myös työkeikat energisoivien ja samalla tavoin elämästä ajattelevien ihmisten kanssa sekä treenaaminen hyvässä seurassa. Joskus hyvässä seurassa tarkoittaa myös treenaamista yksin. Itsensä kanssa on hyvä hoitaa välejä, päivittää tavoitteita tai tavoitteettomuutta, viihtyä ja pyrkiä välillä pyhittämään aikaa vain itselleen tehden niitä asioita, joita just silloin haluaa tehdä. Itseltään on hyvä pysähtyä kyselemään kuulumisia varsin tasaiseen tahtiin.

Summa summarum: lepääminen on monimuotoinen asia ja jokaisen itsensä määriteltävissä oman senhetkisen elämäntilanteen kannalta sopivaksi. Kuten meidän kaikkien mieli, myös kaikkien keho on erilainen ja tarvitsee erilaisia asioita. Joku voi siis hyvinkin levätä vaikka näyttäisikin päinvastoin painelevan rapa roiskuen pimeässä metsässä.

VOIKAA HYVIN!

PUS!