Norjassa räpiköimässä

Lähdimme viime viikonloppuna Osloon tarkoituksenamme käydä juoksemassa viikonlopun aikana yksi pidempi lenkki upeissa maisemissa, syödä ja levätä hyvin ja päästä hetkeksi irti oravanpyörästä. Se tosiaankin tapahtui. Lenkki oli kestoltaan pitkä johtuen varsin haastavasta mutta kivasta maastosta.

Laskeutuessamme lentokoneella Osloa peitti aivan järkyttävän tiheä sumupeite ja oli luvattu myös sadetta ja koleaa ilmaa. Näytti aivan siltä kuin olisimme laskeutumassa lumeen. Niin tiheältä sumupeite näytti ylhäältä käsin. Lisäksi oltiin katsottu etukäteen, että paikoittain poluilla olisi jopa 90 senttiä lunta. Oli siis odotettavissa oikein polkujuoksijan unelmakeli haasteineen päivineen nääs sehän on selvää, että Norjassa ei ihan flättiä ole oikein missään. Ja siihen päälle lumi ????
Blogi_HANKI
Reittivalinta sinänsä osui nappiin sillä emme nähneet metsässä ketään muita ”juoksijoita” ja se oli hieno asia, sillä oma rauha oli yksi reissun päätavoitteista.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Kävimme saapumispäivänä tsekkaamassa vähän paikkoja ja päätettiin ajella metrolla Songsvanniin, josta oli tarkoitus seuraavana päivänä lähteä juoksemaan mutkan kautta Holmenkolleniin ja viimeistellä lopulta Holmenkollenilla nousumetrit kivuten hypytorniin. Saavuttuamme Songsvanniin huomasimme kuitenkin, että lunta tosiaankin oli aivan hirveän paljon ja ihmiset juoksivat ja kävelivät hiekkateitä pitkin.

Suunnittelemaamme reittiä ei oltu millään tavalla korkattu (paitsi juu, joku oli nähtävästi jossain toivottavasti väliaikaisessa mielenhäiriössä kävellyt sitä pitkin jättäen syviä jalanjälkiä upottavaan lumeen). Päätimme silti seuraavana päivänä lähteä rämpimään metsään, sillä mehän olemme suomalaisia ja varsin tottuneita lumikinoksia muistuttavilla poluilla rämpimiseen. Matkaseura oli myös osallistumassa Karhunkierrokselle, joten norjalainen metsä tuntui ihan kelvolta Karhunkierrossimulaattorilta.
BLOGI_MÄ
Olin seuraava päivän aamuna itse suurimmaksi osaksi pahalla tuulella. Ärsytti lähes kaikki. Ärsytti se, että oltiin lähdetty Norjaan sellaisena vuodenaikana, kun lumen alla virtasi sulamisvedet ja askel petti jokatoisella askeleella joskus vyötärölle asti lumeen. Askel myös päättyi liki aina johonkin kivaan lumenalaiseen puroon. Ärsytti muutenkin kaikki ylipäänsä (joskus ärsyttää ihan kamalasti kaikki. Just juoksemaan lähdössä se tapahtuu usein.

En tiedä johtuneeko sykkeen kohoamisesta tai jostain fyysisestä seikasta mutta hyvin usein ärsyttää ensimmäiset ainakin 7 kilometriä ja sen jälkeen alkaa tuntumaan taas ihan mukavalta). Propsit taas juoksuseuralle, joka kaikessa ärsyttävyydessään jaksoi nämä ensimmäiset kiukkukilometrini, jolloin koko reissu näyttäytyi kamalan huonolta idealta. Olisimme tosin voineet kääntyä myös takaisin, sillä ensimmäisten metrien jälkeen jo huomattiin, että reitti on oikeastaan vain vaarallinen ja juoksemisesta sai vain haaveilla. Ja todennäköisesti tilanne vain pahenisi mitä syvemmälle metsään mentäisiin.

Vaikka kiukutti niin samalla se, että oltiin sellaisella reitillä oli oikeasti ihan kamalan kivaa. Välillä yritettiin ihan tsoukilla juosta ja onnistuttiinkin siinä välillä. Välillä oli ihan kreisi-ihanaa alamäkeä latupohjalla ja paineltiin sitä auringon paisteessa aivan täysiä päästäen jotain varmasti idiootin kuuloisia riemun kiljahduksia. Kilahtanutta väkeä ehkä. Lopulta, kun energiat olivat jo vähissä, saavuttiin upeiden näköalojen äärelle kahvilaan, jossa juotiin ansaitusti mitäs muuta kuin kokista. Kokis jostain syystä kruunaa juoksupäivät hienosti.

BLOGI-MAISEMA

Lopulta päädyttiin etenemään tien pientareella, eli myös ihan oikeita juoksuaskeleita saatiin mahdutettua ohjelmaan. Jolkoteltiin rauhallisesti alamäkeä pitkin Holmenkollenille aivan upeissa maisemissa. Ainiin, seuraavana päivänä palauteltiin niin, että mentiin ratikalla niin ylös kuin päästiin ja juostiin sieltä alas kamalaa kyytiä. Olisi oikeasti pitänyt vielä lähtöaamuna vaikkapa käydä juoksemassa ratikkamatkan sijasta ylös ja myös alas. Ainakaan itse en ollut ”pääpäivän” iltana vielä huomannut miten rankkaa olikaan hangessa tarpominen eikä se ihan täysin vastannut kuitenkaan lumihankijuoksua, jota oltiin pakon edessä harrasteltu täällä Suomessa koko talven ajan. Kroppa oli aivan totaalisen väsynyt mutta samalla voimaantunut ja onnellinen.
BLOGI_VIINI
Lopulta oikein kiva matka. Hyvässä suhteessa liikuntaa ja lopulta myös kaupunkikulttuuriakin, hyvää ruokaa ja viiniä. Nälkä tietysti kasvaa syödessä sekä liikuntaan että kulttuuriin liittyvissä asioissa, joten haaveissa siintääkin nyt loppukesäksi Norjan reissu. Jos pääsisi vielä syvemmälle Norjan upeisiin maisemiin. Sitä odotellessa on hyvä käydä vaikkapa Hallainvuorella tai vaikkapa Jättärillä fiilistelemässä ???? Siellä törmäillään!

PUS!