Ole aina ystävällinen kaikille. Ole aina ystävällinen kaikille. Aina!

Olen tehnyt vankan päätöksen, että olen ystävällinen kaikille koko elämäni loppuun asti riippumatta henkilöstä. Olen ystävällinen siltkin vaikka voisin helposti valita kommunikoivani äkkipikaisesti ja vihaisesti jos minua kohtaan käyttäydytään niin. Tiettyyn pisteeseen asti ystävällisyys on helppoa ja itseasiassa ystävällisyyden kautta asioita lähestyessä voi itsekin paljon paremmin ja ainakin voi luottaa siihen, että itse ei ainakaan lähtökohtaisesti halua satuttaa ketään.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Vaikka kuinka kääntelen ja vääntelen, pohdiskelen ja skeptisesti pyörittelen ystävällisyyttä sanana ja tekoina en kuitenkaan onnistu löytämään mitään syytä tai tilannetta, jossa olisi oikein kohdella ketään ikävästi ja epäreilusti. Joissain tapauksissa tiukkuus, niukkuus ja asioiden käsittelyn nopeus on myös ystävällisyyttä, eli ystävällisyys ei mielestäni tarkoita sitä, että lennätellään lentosuukkoja ja lauletaan leiritulen äärellä siitä miten upea toinen on. Ei aina.

Miksi tämä vakaumus kuitenkin muuttuu kimurantiksi ja hankalaksi oman itsensä kohdalla ja voidaanko ystävällisyys tulkita heikkoutena? Voiko ystävällisyys johtaa hyväksikäyttöön ja siihen, että asioita ei lopulta enää tapahdu jämptisti ja aikataulussa? Onko ystävällisyys huuhaata? Jotta olen pystynyt tekemään tällaisen loppuelämääni koskevan ystävällisyyspäätöksen, olen tietysti pohtinut ystävällisyyttä paljon lopulta tullen siihen tulokseen, että sanana se on laaja ja jopa hankala. Mitä ystävällisyys lopulta on? Jos vaikka pitäisi kertoa joku ikävä asia läheiselle (vaikkapa kertoa miten jostain hankalasti keskusteltavissa olevasta asiasta ajattelee) niin onko parempi olla suora, kiertelevä ja selittelevä vai jättää ehkä koko asia lopulta sanomatta? Ehkä parasta on kysyä itseltä miten toivoisi itseään kohdeltavan. Se on aika hyvä ja yleinen mittari jos pohtii omaa toimimistaan toisia kohtaan.

Koen haastavana itselleni ystävällisenä olemisen. Viime aikoina olen tehnyt harjoituksina itselleni ystävällisiä tekoja, kuten antanut itseni toteuttaa ja kehittää itseäni taiteellisesti ilman, että epäilen lahjojani vertaillen niitä toisiin, kuitenkin lahjakkaampiin ihmisiin. Olen antanut itselleni mahdollisuuden tehdä monia asioita niin, että niistä tulee itselleni hyvä olla. Olen tietoisesti siivonnut ylimääräisiä asioita elämästäni ja joka aamu yritän nousta ylös tsempaten ja uskoen itseeni. Mutta miksi siltikin itselleni ystävällisenä pysyminen on hankalinta kaikesta?

Itselleni ystävällisenä olemiseen liittyy myös urheilu ja siihen liittyvät tavoitteet. Koen liikkumisen ja siihen liittyvän toiminnan olevan oman hyvinvointini kannalta erittäin tärkeää. Tarvitsen ja palavasti haluan tavoitteita, joten koen olevani ystävällinen itselleni valitessani myös epämukavuusalueella olemisen. Olemisen vahvasti niin kovalla epämukavuusalueella, että se kulkee huonon ja hyvän valinnan välimaastossa. Mielelläni jatkan vielä etenemistä silloinkin kun sattuu ja jokainen solu käskee lopettamaan. Olen päättänyt pitää siitä jatkossakin kiinni.

Sinnikkyys on kestävyysurheilussa (vaikkakin tällaisessa amatööriliikunnassa) välttämätöntä ja suorituksen jälkeinen aineeton palkinto on suurinta ystävällisyyttä omaa itseään kohtaan. Tämän saman voisi helposti monistaa työelämään. Uskon, että kehitystä ei tapahdu riskeeraamatta ja poistuen tekemään jotain aivan uutta, tuntematonta ja ehkä myös pelottavaa. Jos ei uskalla, ei pysty rikkomaan rajoja. Ei yhteisiä eikä henkilökohtaisia. Ja siellä rajapinnoilla ja ehkä jopa niiden ulkopuolella on ihan varmasti kaikenlaista uskomattoman hienoa. On vaan itse tiedettävä milloin rajapinnoille ja niiden yli on voimia mennä yhdessä tai yksin. Ja milloin on aivan hyvä ja hyödyllistäkin killua mukavuusalueella.

On siis mahdollista olla myös yhdessä ystävällinen itselleen, toiselle ja lopulta koko yhteisölle. Oli se yhteisö sitten työpaikalla, harrastuksessa tai kotona. Aina voi valita tehdä oikein. Ihan aina.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Voikaa hyvin!

PUS!