Juuret

Asioilla on alkunsa. Tämä teksti palaa minun liikunnallisille juurilleni. Synnyin Kalajoella. Varhaislapsuudessani olin päiväkodissa. Mitään säännöllistä kerhotoimintaa en noilta vuosiltani muista. Kesäisin juostiin kilpaa urheilukentällä ja talvisin hiihdettiin satunnaisesti. Aika tuolloin oli kovin erilainen. Alle kouluikäisille tuskin oli mitään säännöllistä kerhotoimintaa. Lapset maaseudulla olivat keskenään tai vanhempiensa mukana arjessa. Elämämme rytmittyi vanhempien työaikojen mukaan.

 

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Ala-asteella liikkuminen tuli osaksi elämää. Koulussa liikuttiin joka päivä. Välitunneilla juostiin ja pelattiin,talvisin hiihdettiin,luisteltiin ja oltiin lumisotaa (jollakin tuli aina välillä veri nenästä,mutta sen vuoksi ei leikkiä tarvinnut lopettaa). Ei näihin leikkeihin ja peleihin mitään erityistä ohjausta ollut,niin vain tehtiin. Kerhotoiminta eli varmaankin kulta-aikaansa. Liikkuminen oikeasti oli luonteva osa elämää.

 

Opettajani tuohon aikaan olivat liikunnallisia,oikeita urheilumiehiä/naisia. Ikuisesti mieleeni on jäänyt voimistelutunnit jolloin opettaja paukutti tamburiinia ja me tyttöset asetuimme muodostelmassa oikeille paikoillemme nilkat sirosti ojennettuna. Takaumana muistan ettei saapaskävely ollut sallittua,siitä huomautettiin heti . Samoin kuudennella luokalla opettajani saattoi kesken matematiikantunnin antaa demostraation kuulantyönnön tekniikasta ja kaikki nousivat tuoleiltaan ylös harjoittelemaan. Antti-opettaja oli edelläkävijä ja hänen jättämänsä jälki on kantanut!

Koulujenväliset kilpailut olivat aina lukukauden kohokohtia. Kilpailu eri kylien koulujen välillä oli ankaraa ja palkintosijat  olivat tavoiteltuja. Kaikki osallistuivat.

Jos vertaan tähän päivään niin tuolloin meitä ympäröi ilmapiiri joka suosi liikunnan harrastamista ilman sen kummempia tavoitteita ja se oli jotenkin vaivatonta. Nykyään tehdään ja yritetään tehdä asioita ja tekemistä leimaa ajoittain vakavuus ja ryppyotsaisuus. Tässä on itsellänikin peiliin katsomisen paikka.

Aika kultaa muistot,mutta kullatut muistot on syytä tallettaa! Välillä on syytä kaivaa ne muistojen arkistoista esille.

Tosiasia on että kohdallani ala-asteella syttyi kipinä liikkumiseen ja tuo kipinä on kasvanut ja tänään huomaan että liekki palaa oikein iloisesti!

 

Tiina