Aamulenkin juokseminen tyhjällä vatsalla: 3 yleisintä harhaluuloa

Aamulenkin juokseminen tyhjällä vatsalla: Toisille ehdoton ei – toisille välttämättömyys. Käymme käsiksi totuuteen yleisimpien harhaluulojen takana.

1. “Tyhjällä vatsalla treenaaminen surkastuttaa lihakset”

Pelko pois, sillä lihakset eivät katoa saman tien. Tavallisesti ajatellaan, että harjoitellessa ilman ravintoa keho ei saa tarvitsemiaan hiilihydraatteja ja sokereita. Näkemyksen mukaan kehon on hajotettava lihasproteiinia turvatakseen energiansaannin. Toisin sanoen lihasmassaa häviää. Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. Keho nimittäin varastoi glukoosin tärkkelykseksi maksassa ja lihaksissa. Yön aikana nämä varastot häviävät, mutta lihaksiin varastoitu glukoosi ei. Aamulenkillä keho siis käyttää ensisijaisesti lihaksiin varastoitunutta tärkkelystä.
Treenin jatkuessa tärkkelys loppuu lihaksista. Siksi kehon on käytettävä muita energiavarantoja. Jos vatsa on tyhjä eikä energiaa siksi ole saatavissa, keho ottaa tarvitsemansa energian hajottamalla proteiinia. Vasta tässä vaiheessa on riski menettää lihasmassaa. Kuitenkin suurin osa lenkkeilijöistä on jo tällöin lopettanut juoksemisen, sillä tärkkelyksen loppumisesta seuraa huimausta ja uupumusta.

2. “Tyhjällä vatsalla treenaaminen on paras tapa laihduttaa”

Laihduttamisessa keskeisintä on kuluttaa saatua enemmän kaloreita. Tehokas treeni (esimerkiksi intervalliharjoittelu) nostaa kehon kokonaisenergiankulutusta ja kalorien kulutusta. Jos tavoitteena on laihtua, on parempi treenata kovaa ja tehokkaasti kuin pelkästään juosta aamulenkkiä matalalla intensiteetillä.

3. “Tyhjällä vatsalla juokseminen parantaa kestävyyttä”

Tärkkelyksen poistuminen elimistöstä rajoittaa harjoituksen kestoa ja tehoa. Kestävyyttä voi parhaiten parantaa pitkillä, korkealla teholla tehtävillä harjoituksilla. Kehon on reagoitava rasitukseen mukauttamalla rasva-aineenvaihduntaansa. Tällöin keho oppii käyttämään lihaksiin varastoitunutta tärkkelystä tehokkaammin ja pidempään.

Lopuksi

Vaikkei tyhjällä vatsalla juokseminen olekaan tehokkain tapa parantaa kestävyyttä tai laihtua, voi se kuitenkin tuoda mukavaa vaihtelua treeniohjelmaan. Seuraava malli on suunniteltu ihmisille, jotka haluavat aloittaa päivän jo ennen aamiaista.

  • Juokse 40-60 minuuttia kunnostasi riippuen
  • Juokse matalalla teholla esimerkiksi hölkäten
  • Juo lasi vettä ennen harjoitusta

Treenin jälkeen keho pystyy vastaanottamaan ravinteita nopeammin. Syö siis monipuolisesti, jotta ravinnevarastot täyttyvät parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Katso myös