Miten sitoutua harjoitusohjelmaan?

Harjoitusohjelmaan sitoutuminen vaatii kovaa työtä, sitä ei käy kieltäminen. Mutta ohjelmassa kiinni pysyminen vaatii muutakin kuin vain fyysistä ponnistelua salilla. Itselle parhaiten sopivan rutiinin suunnittelu on avain onnistumiseen. Seuraavassa viisi vinkkiä, miten suunnitella ohjelma, johon haluaa sitoutua.

1. Kannusta itseäsi

Henkilökohtaisen harjoitusohjelman onnistumisen ytimessä on itse treenaaja. Treenaaja päättää itse, lähteekö kuntosalille tai juokseeko sen yhden lisäkilometrin. Kannustamalla itse itseään voidaan saavuttaa asetetut tavoitteet.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

2. Pidä urheilupäiväkirjaa

Kun kyse on kuntoilusta, päiväkirjaan raapustelu ei tule ensimmäisenä mieleen. Kirjaamalla kehityksen askeleet yhteen tiettyyn paikkaan voidaan kuitenkin seurata edistymistä ja tehdä tarvittavia muutoksia harjoitusohjelmaan. Tallennetaanpa edistyminen fyysiseen vihkoon, sovellukseen tai Excel-taulukkoon, antaa harjoitusten ylöskirjaaminen arvokasta tietoa kehityksestä ja motivoi pysymään aktiivisena viikottain.

3. Palkitse itsesi

Lähes jokaisella kaupalla on oma palkitsemisohjelmansa ja syystäkin. Niillä pystytään sitouttamaan asiakkaita erittäin tehokkaasti. Samalla tavalla myös omaan harjoitteluun kannattaa suunnitella palkitsemisohjelma, joka saa palaamaan kuntosalille uudelleen ja uudelleen. Palkitseminen toimii niin, että asetetaan itselleen tavoite, jonka saavutettua saadaan palkinto. Palkkioiden on hyvä olla jotain muuta kuin syötävää, esimerkiksi uusi asu, liput elokuviin tai hieronta. Oli tavoitteena painonpudotus, suuremman painon nostaminen tai säännöllinen kuntoilu tietyn ajanjakson verran, motivoi palkinto kummasti täyttämään tavoitteen.

4. Harjoittele monipuolisesti

Suurin syy sille, miksi uudet kuntoilijat kyllästyvät treenaamiseen on yksipuolinen harjoittelu. Muutaman viikon kuntoilun jälkeen harjoittelusta tulee tylsää. Sekoittamalla eri harjoituksia yhteen pysyvät sekä mieli että lihakset valppaina. Kokeilemalla erilaisia harjoitteita voi löytää itselleen mieluisimman, mikä pitää motivaatiota yllä ja kuntosalille on aina mukava mennä.

5. Harjoittele yhdessä

On monia tapoja treenata yhdessä muiden kanssa. Kuntosaleilla on tarjolla ryhmäliikuntatunteja niille, jotka kaipaavat toisten fitness-intoilijoiden läsnäoloa harjoitteluun. Etsimällä löytää varmasti samanhenkisiä urheilijoita, jotka kaipaavat treeniseuraa pitkän matkan juoksusta voimaharjoitteluun.

Myös internetissä on useita yhteisöjä, joissa voi jakaa omia tuntemuksiaan harjoittelustaan ja saada tukea samassa jamassa olevilta kanssaliikkujilta. Tämä on oiva tapa kommunikoida, jos ei kaipaa kaveria itse treeniin.

Lähde: blog.anytimefitness.com

Ei ääniä

Katso myös