Pitääkö lihasten todella kipeytyä kasvaakseen?

Arat lihakset ovat seurausta mekaanisen stressin (eli liikunnan) aiheuttamasta. Lihaskasvussa avainasemassa ovat lihasten satelliittisolut, jotka ovat lihaksessa esiintyviä pienikokoisia soluja, jotka pystyvät korjaamaan vaurioita jakautumalla uusiksi täysimittaisiksi lihassoluiksi. Yleinen käsitys on, että tulehdustiloilla on keskeinen rooli uuden lihasmassan rakentamisprosessissa.

Tutkimuksessa seurattiin kahta ryhmää osallistujia, harjoittelevia ja ei-harjoittelevia, jotka tekivät kahdeksan viikon ajan eksentristä lihastreeniohjelmaa. Tutkijat mittasivat tulehdustilan asteen, määrittivät lihasarkuuden asteen sekä ottivat koepalat osallistujien jalkalihaksista. Tutkimuksen lopussa huomattiin, että ei-harjoittelevat kokivat lihasarkuutta heti harjoittelun alussa, kun taas harjoittelevilla osallistujilla ei ollut lihasarkuuden oireita.

Lisäksi tehtiin mielenkiintoinen huomio. IGF-1-proteiinin (insuliininkaltainen kasvutekijä 1) määrä oli lisääntynyt kummankin testiryhmän lihaskudoksissa, minkä ohella kaikkien osallistujien lihaskasvu oli samankaltaista. Tämä vaikutus ilmeni riippumatta verenkierrossa olevien lihasvaurioiden tunnusmerkkien (kuten kreatiinikinaasi) määrästä.

Selkokielellä tämä tarkoittaa, että vaikka lihakset eivät kipeydy, se ei tarkoita ettei treeni ollut tarpeeksi kova.

Lopuksi

Arat lihakset on huono kunnollisen treenaamisen tunnusmerkki. Tottuneilla treenaajilla kehittyy lihasvaurioilta suojeleva mekanismi. Ei pidä ajatella, että treeni meni hukkaan vain siksi, että lihaksiin ei koske.

Lähde: fitnessandpower.com

Katso myös