4 asiaa, jotka juoksuharrastajan tulee tietää juoksuvauhdista

Tärkein ohje: kannattaa opetella juoksemaan riittävän hitaasti. Liian kovasta vauhdista ei ole kuntoliikkujalle varsinaisesti juuri mitään hyötyä. Sykemittari kertoo nopeusmittaria paremmin, juoksetko kehosi mielestä liian kovaa vai juuri sopivalla vauhdilla.  

1. Mikä on hidas vauhti?

Ohjeellisia viitearvoja hitaasta juoksuvauhdista on hankala määrittää, sillä juoksuvauhti on yksilöllinen jokaiselle juoksijalle. Jollekin hidas juoksuvauhti tarkoittaa viiden minuutin kilometrivauhtia, toiselle kahdeksan. Hitaan juoksuvauhdin voi hahmottaa vertaamalla sitä reippaaseen kävelyvauhtiin. Silloin tunnissa matkaa taittuu noin kuusi kilometriä eli kilometriin kuluu noin 10 minuuttia. Kävely muuttuu hölkäksi siinä vaiheessa kun kilometri taittuu kahdeksassa minuutissa.

2. Miten sykkeestä näkee sopivan vauhdin?

Sykemittari kertoo juoksijalle tarkasti oman juoksuvauhdin. Hitaan juoksuvauhdin syke voidaan määrittää Maffetonen kaavalla: sopiva syke on 180, josta vähennetään juoksijan ikä. Aloitteleva juoksija pystyy juoksemaan tällä sykealueella vain hetken ja erittäin hitaalla vauhdilla, mutta juoksukunnon kasvaessa matka ja vauhti kasvavat.

3. Juokseeko kuntohölkkääjä keskimäärin liian kovaa?

Kuntohölkkääjät juoksevat pääsääntöisesti omaan tasoonsa nähden liian kovaa, vaikka suurimman osan harjoittelusta pitäisi olla pohjan rakentamista ja hyvän olon tunteen hakemista. Kannattaa siis unohtaa maksimaalisen hyödyn tavoittelu pienimmässä mahdollisessa ajassa. Lenkiltä pitäisi palata sellaisen tunteen kanssa, että “tätähän olisi voinut tehdä enemmänkin”. Hitaassa vauhdissa tulee silti kiinnittää huomiota hyvään juoksutekniikkaan, eikä vain lönkötellä menemään.

4. Miksi  pitää juosta hitaasti?

Hidas peruskuntovauhti yhdistettynä tekniikkatreeniin kehittää parhaiten. Liian ahne tulosten tavoitteleminen voi olla jopa keholle vaarallista, sillä se voi tappaa mahdollisuuden saada liikunnasta elinikäinen harrastus. Oman juoksuajan parantamista tärkeämpää on edetä rauhallisesti. Höntyilyllä kasvattaa vain rasitusvammojen ja sairastumisen riskiä.

Katso myös

Lisää kommentti