Juokseminen voi olla sosiaalisesti tarttuvaa

Voiko treenaamisemme muotoutua sen mukaan, mitä kaverimme tekevät?

Tämä on ydinkysymys uudessa liikuntakäyttäytymiseen pureutuvassa tutkimuksessa, joka on ensimmäisiä ns. big dataa käyttäviä. Data poimittiin kansainvälisestä treenaamiseen keskittyvästä yhteisöpalvelusta.

Tutkijat keskittyivät juoksemiseen, sillä suurin osa palvelun käyttäjistä oli juoksijoita. Tulokset viittaavat, että se, miten paljon liikumme voi yllättävissä määrin riippua reaktioistamme muiden treenaamiseen.

Samalla tulokset tarjoavat käytännön neuvoja juoksijoille esittäessään, että suorituskyvyn parantamiseksi kannattaa hankkia virtuaalisia kavereita, jotka ovat itseä hivenen hitaampia juoksemaan.

Ihminen hakeutuu kaltaistensa seuraan myös verkossa

On jo jonkin aikaa vihjailtu, että elämäntapoihin ja terveyteen liittyvät asiat voivat olla tarttuvia. Sosiaalisesta mediasta ja kyselyistä kerätyn datan perusteella tiedemiehet ovat raportoineet, että liikalihavuus, laihtuminen ja tietynlainen käyttäytyminen (esimerkiksi kiivas liikunnan harrastaminen) saattavat levitä ja vahvistua ystäväpiirissä.

Näillä tutkimuksilla on ollut rajoituksensa, mikä liittyy siihen, että ihmisillä on yleensäkin tapa hakeutua samankaltaiseen seuraan. Tämä ilmiö, jota tieteessä kutsutaan homofiliaksi, vaikeuttaa sen selvittämistä, miten ystävykset vaikuttavat toistensa elämään. Monet näistä tutkimuksista lisäksi perustuivat ihmisten pahamaineisen epäluotettaviin arvioihin omasta käyttäytymisestään.

Massiivinen tutkimusaineisto

Uudessa tutkimuksessa sudenkuopilta pyrittiin välttymään keräämällä dataa maailmanlaajuisesta yhteisöpalvelusta, jossa jaetaan objektiivisesti mitattavissa olevia treenisuorituksia. (Sopimuksellisista syistä palvelun nimeä ei tutkimustekstissä mainita.)

Yhteisöpalvelua käyttävät lataavaat sinne dataa suoraan aktiviteettirannekkeesta, joka seuraa heidän päivittäistä liikkumistaan tarkasti. Samalla he saavat samanmielisiä kavereita muista palvelua käyttävistä. Kaverit jakavat treenidatan automaattisesti toisilleen.

Aineisto käsitti dataa 1,1 miljoonasta juoksijasta ympäri maailmaa viiden vuoden ajalta. Yhteenlaskettuna palvelun käyttäjät olivat juosseet lähes 225 miljoonaa mailia tuona aikana. Yksittäisten juoksijoiden identiteetti salattiin, mutta tutkijat pystyivät tarkalleen laskemaan kuinka usein, kuinka paljon ja kuinka nopeasti kukin oli juossut joka päivä viiden vuoden ajan. Lisäksi kartoitettiin, kuinka usein, paljon ja nopeasti heidän kaverinsa olivat juosseet samoina ja seuraavina päivinä.

Samat treenit kuin kaverilla

Tutkijat huomasivat välittömiä korrelaatioita. Yhteisöpalvelussa keskenään kavereita olleet juoksijat julkaisivat samanlaisia harjoituksia päivästä ja vuodesta toiseen, vaikka he olivatkin erossa toisistaan maantieteellisesti. Mutta edelleen oli epäselvää, vaikuttivatko juoksijat toistensa juoksumatkoihin ja -vauhtiin, vai oliko kyseessä vain virtuaalinen hengailu jo valmiiksi samalla tavalla juoksevien kavereiden kanssa.

Seuraavaksi tutkijat ottivat laskelmissaan huomioon sään vaikutuksen. Tutkijat järkeilivät, että koska huono sää voi muuten hillitä treeni-intoa, lenkille surkeassa kelissä lähtevän päätökseen on oletettavasti vaikuttanut hänen muualla asuvien kavereidensa sinä päivänä postaama treeni.

Näin ollen tutkijat keräsivät lisää dataa globaaleilta sääasemilta viiden vuoden ajalta ja vertasivat tätä massiivista tietokantaa juoksijoiden päivittäiseen treeni-informaatioon. Nyt tulokset osoittivat selvästi, että juoksijat todella vaikuttavat toisiinsa. ‘

Jos henkilö juoksi minä tahansa päivänä noin kymmenen minuuttia tavallista enemmän, hänen kaverinsa pidensivät omaa treeniään suurin piirtein kolmella minuutilla, vaikka keli olisi ollut huono. Samoin jos henkilö juoksi tavallista nopeammin, hänen kaverinsa todennäköisesti nostivat myös omaa tahtiaan saman päivän lenkillä.

Vaikutus oli vieläkin selvempi, jos aiemmin hitaampi tai huonommassa kunnossa ollut kaveri osoitti nyt merkkejä kaverinsa suorituskyvyn ohittamisesta. Jälkeen jäämisen uhka kannusti kyseistä kaveria juoksemaan vähän kovempaa.

Myös sukupuolella oli merkitystä. Miehet juoksivat tavallisesti kovempaa tai pidempään, jos heidän miespuoliset virtuaalikaverinsa olivat toimineet samoin. Mutta miespuolisilla virtuaalikavereilla ei ollut vaikutuksia naisjuoksijoiden treenaamiseen. He muuttivat harjoituksiaan lähes pelkästään naispuolisten kavereidensa vuoksi.

Lopuksi

Kokonaisuutena tulokset osoittavat, että tietyin varauksin juokseminen voi olla sosiaalisesti tarttuvaa. Vaikutuksissa on kyse seuraussuhteesta. Yleisesti ottaen, jos juoksee enemmän, on todennäköistä, että samalla saa kaverinsakin juoksemaan enemmän.

Mutta löydökset pätevät ainoastaan ihmisiin, jotka ovat jo valmiiksi juoksijoita. Ne eivät kerro, ovatko muut liikuntamuodot samalla lailla tarttuvia, tai miten tehdä liikunnasta yleensä miellyttävämpää ja houkuttelevampaa liikuntaa harrastamattomien keskuudessa.

Lähde: nytimes.com

Katso myös

Lisää kommentti