Juoksetko laihduttaaksesi?

Miksi ihmiset juoksevat? Kysymys, joka jaksaa kiehtoa tiedemiehiä psykologeista liikuntatieteilijöihin. Vaikka tulevaisuudessa tekniikan kehittyessä liikkuminen paikasta toiseen tullee automatisoitumaan esimerkiksi robottiautojen myötä, juokseminen säilyttänee silti viehätysvoimansa.

Esimerkiksi Iso-Britanniassa vuonna 2014 toteutetussa kyselyssä juoksemista harrastavat kertoivat syiksi kunnon ylläpitämisen, stressin lievittämisen, uudet haasteet ja kilpailullisuuden.

- Ilmoitus, artikkeli jatkuu alapuolella -

Ultramaratoonareihin keskittyneessä tutkimuksessa selvisi, että heidän keskeinen motivaationlähteensä ei ollut lihasten kasvattaminen tai henkilökohtaisten ennätysten jahtaaminen, vaan flow’na tunnetun mielentilan saavuttaminen. Mutta sen sijaan laajemmin eurooppalaisiin juoksuharrastajiin keskittynyt kysely paljasti, että 40 prosentilla juoksijoista oli harrastamiseen vain yksi syy: laihduttaminen.

Aineenvaihdunta sopeutuu energiankulutukseen

Vaikka painonpudotus on monen juoksijan himoitsema tavoite, se ei kuitenkaan ole saavutettavissa tuosta vain. Teoriassa se toki vaikuttaa suoraviivaiselta. Noin puolen painokilon pudottaminen vaatii karkeasti arvioituna noin 3 500 kilokalorin polttamisen, mikä puolestaan tarkoittaa suurin piirtein reilun 55 kilometrin juoksemista. Mutta kaava toimii harvoin näin yksinkertaisesti.

Yksi merkittävimmistä syistä on, että mitä enemmän ihminen liikkuu, sitä enemmän keho pyrkii kompensoimaan rasituksen vaikutuksia muuttamalla aineenvaihduntaa eri evolutiivisten suojamekanismien kautta, joiden tarkoitus on estää nälkiintyminen ja rajaton painon lasku.

Ihmiskeholla on itsessään kyky säädellä painoaan. Jokaisella ihmisellä on tietty optimaalinen painoraja, ja vaikka keskivertoihminen saattaa vuodessa syödä noin 750 000 kilokaloria, paino pysyy suurin piirtein samana vuodesta toiseen, ellei elintapojen suhteen tapahdu jotain erityisen radikaalia, kuten esimerkiksi määrätietoinen laihdutusohjelma tai jokin traaginen, käyttäytymistä muuttava tapahtuma henkilökohtaisesssa elämässä.

Liikunnan jälkeen elimistössä käynnistyy sarja pieniä mutta merkittäviä prosesseja, jotka kompensoivat energiavajetta. Kudoksissa tapahtuu muutoksia, jotka vähentävät aineenvaihdunnan nopeutta levossa, erityisesti unen aikana. Painon pudotessa elimistö polttaa energiaa vähemmän tehokkaasti seuraavalla liikuntakerralla. Tämä ilmiö näyttäisi pätevän erityisesti silloin kun juoksija vähentää kilokalorien saantiaan samalla kun hän aloittaa uuden harjoitteluohjelman.

Psykologisillakin tekijöillä on vaikutuksensa

Liikunta aiheuttaa ihmisen käyttäytymisessä muutoksia, jotka osaltaan vaikuttavat laihtumispyrkimyksiin.

Moni yliarvioi todellisuudessa liikunnassa polttamansa energiamäärän ja lisää energiansaantiaan tietoisesti tai tiedostamattaan. Tämä on yksi syy siihen, miksi jotkut tyrmistyvät huomatessaan painon nousseen liikunnasta huolimatta.

Ilmiö johtuu ilmeisesti siitä, että liikunta vaikuttaa syömistottumuksiimme muuntamalla sekä syömisestä saamaamme nautintoa että syömisviettiä, eli aivojen nälänsäätelymekanismeja.

Pitkällä aikavälillä liikunnan ajatellaan auttavan ruokahalun sääntelyä siten, että halu napostella vähenee ja ruokailu tapahtuu tiettyinä tasaisesti jakautuneina aikoina. Sen sijaan lyhyellä aikavälillä rasittava liikunta stimuloi niitä aivojen alueita, jotka ovat kytköksissä palkitsemiseen ja riippuvuuteen. Siksi himoitsemme rasvaisia, energiarikkaita ruokia, jotka voivat romuttaa harjoitteluohjelman hyödylliset vaikutukset.

Mutta kenties kaikista yleisin syy sille, mikseivät ihmiset poikkeuksetta laihdu juoksemalla on se, että juoksulenkin jälkeen he eivät enää liiku muuten päivän aikana. Tämä trendi on huomattu esimerkiksi tutkimuksissa, joissa painonpudotusta yrittävien juoksijoiden aktiivisuutta on seurattu syke- ja aktiivisuusmittareilla.

Ihmiset nimittäin usein muuttavat käyttäytymistään alitajuisesti. Eräässä tutkimuksessa osallistujat aloittivat ohjatun juoksuohjelman, jossa he juoksivat 30-40 minuuttia 3-5 päivänä viikossa. Tuloksista selviää, että moni osallistuja ei liikkunut harjoitusohjelman ulkopuolella yhtä paljon kuin muuten olisivat. He olisivat “luonnostaan” kävelleet päivän aikana noin 7 000 askelta, mutta harjoitusohjelman aikana määrä saattoi laskea 4 000-5 000:een. Henkilöt, joiden päivittäinen aktiivisuus laski eniten olivat niitä, jotka eivät laihtuneet odotustensa mukaisesti.

Liikunnan vaikutukset aineenvaihduntaan tasoittuvat

Joillakin juoksijoilla laihtuminen tehostuu harjoittelun aluksi, mutta vaikutukset tasoittuvat ajan myötä ponnisteluista huolimatta. Energian palamisen ja laihtumisen välinen suhde ei ole yksiselkoinen. Jos energiaa kuluu treenatessa vaikkapa kolminkertainen määrä, ei paino putoa samassa suhteessa. Tiettyyn pisteeseen asti kyllä, mutta laihtumisella on yläraja aineenvaihdunnan sopeutuessa fyysiseen rasitukseen.

Viime aikoina on saatu todisteita, että hyvin rasittava intervalliharjoittelu voi stimuloida aineenvaihdunnan nopeutta pysymään korkeana pitkään liikuntasuorituksen jälkeenkin. Tällöin energiaa palaa levossakin. Toisaalta ei tiedetä, pysyykö vaikutus samana pitkällä aikavälillä vai sopeutuuko keho lopulta siihenkin. Tämänkaltainen harjoittelu on erittäin rasittavaa, minkä vuoksi se ei houkuttele kovin laajaa ihmisryhmää.

Lopuksi

Yleisesti ottaen tiede on edelleen sitä mieltä, että juoksu on yksi parhaista vaihtoehdoista painon pudottamiseen. Juostessa ihminen käyttää useita isoja lihasryhmiä, mikä on avainasemassa energian polttamisessa. Silti ei tiedetä, miten juokseminen laihdutuskeinona vertautuu muihin liikuntamuotoihin. Ei ole dataa siitä, onko juokseminen optimaalinen painonpudotuksen muoto verrattuna esimerkiksi pyöräilyyn, soutuun tai vaikkapa murtomaahiihtoon.

Juoksu on silti tässä suhteessa tehokkaampaa kuin kävely, yksinkertaisesti siksi koska se kuluttaa enemmän energiaa mutta on rasitukseltaan suurin piirtein samaa tasoa. Juoksu on siis tehokkaampi keino kuluttaa ylimääräisiä kilokaloreita.

Lähde: irishtimes.com

x 5

Katso myös