Kestävyysjuoksua maata kiertävällä radalla

Brittiläinen astronautti Tim Peake on ensimmäinen maratonin avaruudessa juossut ihminen. Peake juoksi perinteisen 42,195 kilometrin matkan juoksumattoon remmein sidottuna ISS-avaruusasemalla.

Peake osallistui juoksullaan maailman suurimpaan avoimeen maratoniin Lontoossa. 44-vuotiaan astronautin maratonia simuloi jalkojen alle sijoitettu iPad, jolla Peake seurasi Lontoon katuja reaaliajassa yhdessä yli 37 000 paikan päällä olleen kanssa.

Peake juoksi matkan 3 tunnissa 35 minuutissa ja 21 sekunnissa, mikä oli kuin toisesta maailmasta verrattuna voittajan, kenialaisen Eliud Kipchogen voittoaikaan 2.03:05. Kipchogen aika on kaikkien aikojen toiseksi nopein.

Vaikka Peaken suoritus tapahtui painovoimattomissa olosuhteissa, oli aika silti yli varttitunnin hitaampi kuin hänen maan päällä huippukuntoisena juoksuharrastajana juoksemansa 3.18:50 vuonna 1999.

Lajitovereilleen Peake lähetti kannustusviestin kisan lähtölaskennan aikana: “Toivon näkeväni teidät kaikki maaliviivalla”. Peake myös twiittasi kuvan Englannin pääkaupungista avaruudesta nähtynä.

 

Lähde: nbcnews.com

Katso myös

Lisää kommentti